Turun keskustan luoteislaidalla
sijaitseva Juhannuskukkulan kallioketo kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin
perinnebiotooppeihin, eli perinteisen maatalouden luomiin lajirikkaisiin ja harvinaistuneisiin
elinympäristöihin. Kukkula on myös Turun arvokkaimpia ketokohteita, ja saanut asema-
ja yleiskaavaan suojelumerkinnän SL. Kukkulan runsas ketolajisto
muinaistulokkaineen ja uhanalaisine lajeineen on kehittynyt toisaalta kukkulan historian,
toisaalta sen jyrkän topografian ja keskiravinteisen kallioperän ansiosta.

Historiansa
aikana kukkula on kuulunut osin Maarian pitäjään, osin Turun kaupungin pohjoisiin
takamaihin. Kukkulan ympäristö säilyi pitkään pääosin rakentamattomana, sillä tiivis
rakennuskanta alueella alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppuvuosikymmeninä. Viimeiset
tiedot kukkulan laidunnuksesta ajoittuvat 1950-luvulle. Seuraavien vuosikymmenten
aikana valtaosa ennen avoimesta kukkulasta on joko peittynyt rakennuksiin tai metsittynyt
umpeenkasvun myötä. 2000-luvun alussa Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin
aloittama luonnonhoito on kuitenkin hiljalleen ennallistanut ja raivannut
kukkulan ketoja avoimemmiksi.

Nykyään kukkulan luontotyypit
voidaan jakaa perinne-, kallio-, metsä- ja kulttuurikasvillisuuden luontotyyppeihin.
Näistä arvokkaimpia ovat useat ketotyypit, jotka sisältyvät osin luonnonsuojelulain
ja luontodirektiivin suojelemiin luontotyyppeihin. Kukkulan kasvilajistoon kuuluu
yhteensä 276 kasvilajia, joista uhanalaisia tai silmälläpidettäviä ovat mm. kevätsara
(Carex caryophyllea) ja ketoneilikka (Dianthus deltoides). Perinnebiotoopeilla
huomionarvoisia lajeja kukkulalla esiintyy yhteensä 32, tulokas- ja vieraslajeja
puolestaan 77. Jälkimmäistä suurin osa ei kuitenkaan uhkaa kukkulan
luontoarvoja.

Umpeenkasvun vuoksi
kukkulan vuosittaista hoitoa on tärkeää jatkaa myös tulevaisuudessa. Vuosina
2016–2025 tärkeintä on ylläpitää jo nyt hoidon piirissä olevien ketokuvioiden avoimuutta
ja ennallistaa kunnostuskelpoisia kuvioita avoimemmiksi. Kuviokohtaisiksi
hoitotoimiksi ehdotetaan mm. puiden ja pensaiden raivausta raivaussahalla,
kenttäkerroksen niittoa ja haravointia sekä haitallisten vieraslajien poistoa. Hoidon
tueksi on perustettu kasvillisuusruutuihin perustuva hoitoseuranta, jonka
toisto n. kolmen vuoden välein auttaa arvioimaan hoidon riittävyyttä ja
vaikutuksia