Rahoitus on aloittavalle, kasvavalle tai merkittävässä muutosvaiheessa olevalle yritykselle keskeinen haaste. Tässä tutkimuksessa keskitytään pienten ja keskisuurten sisältötuotantoyritysten rahoitukseen. Rahoitusta tarkastellaan alan yritysten, sijoittajien ja julkisten rahoittajien näkökulmasta. Tutkimus keskittyy elokuva-, musiikki, mainoselokuva, TV-tuotanto ja digitaalisen median yrityksiin.

Perinteisesti sisällön arvo kasvaa nopeasti paketointi-, markkinointi- ja jakeluvaiheessa, jolloin asiakkaalle tarjotaan konkreettinen tuote. Tutkimuksessa haastatelluista pääomasijoittajista puolet odottavat arvoketjun alkupään (luomisprosessin ja tekijänoikeuksien) kasvattavan suhteellista arvoaan jakelukanavien lisääntymisen ja jakelukustannusten laskun myötä.

Sisältötuotantoalan suomalaisilla yrityksillä on mahdollisuus kasvaa ja kansainvälistyä oman huippuosaamisensa avulla. Menestyksekkäät esimerkit ovat toistaiseksi kuitenkin olleet yksittäisiä. Alan yritykset kärsivät usein pienestä yrityskoostaan. Pienissä yrityksissä ei synny ammattimaiselle yritystoiminnalla tyypillistä roolien erikoistumista. Pienen yrityksen resurssit eivät lisäksi useinkaan riitä tuotekehitystoimintaan eikä kansainvälistymiseen, minkä lisäksi pienen yrityksen neuvotteluasema on usein heikko suhteessa asiakkaisiin.

Potentiaalisilla pääoman tarjoajilla ei ole yleensä riittävää toimialatuntemusta sisältötuotantoalasta kokonaisuudessaan. Toimialatuntemuksen puuttuminen hidastaa yksityisen pääoman siirtymistä sisältöteollisuuteen, sillä sijoittaja haluaa ymmärtää yrityksen tuotteen, ansaintalogiikan ja markkinat.

Pääomaa tarvitsevan yrityksen ja sijoittajan kohtaamiselle tuotantopohjainen liiketoiminta on lähtökohtaisesti suuri haaste. Rahaa tarvittaisiin tuotantojen toteuttamiseen, ja pääomatarjonta kohdistuu perinteisesti suoraan yritykseen. Tämä lieneekin sisältötuotantoalalla merkittävin ristiriita rahan tarjonnan ja kysynnän välillä. Yksityiset sijoittajat eivät useinkaan ole kiinnostuneita laittamaan rahojaan ainoastaan yhteen tuotantoon, sillä se muodostaisi liian suuren riskin sijoittajan kannalta. Sijoittaja odottaa kohdeyrityksen liiketoiminnassa olevan jonkinlaista monistettavuutta, esimerkiksi prosessien tai tuotteiden myötä. Lisäksi yrityksellä tulee olla kansainvälistymishalukkuutta ja -potentiaalia. Yksittäinen kansallisille markkinoille tehty tuotanto herättää harvoin yksityisen sijoittajan mielenkiinnon.

Yksityistä pääomaa ei yleensä myöskään anneta normaalin liiketoiminnan ylläpitämiseen, vaan jonkin uuden tuotteen tai prosessin kehittelemiseen, kansainvälistymiseen ja kasvuun. Lisäpääomaa hakiessaan yrityksellä on oltava perusliiketoimintaosaaminen jo hallussaan. Eräänä tärkeimmistä tavoitteista sisältötuotannon yrityssektorilla voidaan pitää resurssien kohdistamista tutkimus- ja kehityshankkeisiin. Tämän myötä sisältötuotannon ala kokonaisuudessaan kasvaisi ja kehittyisi. Perinteisillä sisältötuotannon aloilla t&k-hankkeet ovat liittyneet tiettyyn, yksittäiseen tuotantoon. Tarkoituksenmukaisempaa olisikin kehitystyön liittäminen läheisemmin yrityksen perusprosesseihin: itse tuotantovaiheen tehostamiseen tai uusien tuotteiden ja palveluiden luomiseen. Tällöin rahan kysyntä ja tarjonta kohtaisivat. 

Useat yritykset näkevät tarpeen merkittävämpien panostusten saamiseen tuotekehitys- ja kansainvälistymisponnisteluihin. Julkisin varoin tehtävä yritystoiminnan kehittäminen ja pk-yritysten toimintamahdollisuuksien edistäminen olisi kuitenkin tehtävä kannustavalla tavalla. Voidaankin nähdä selkeä tarve Tekesin kaltaiselle, mutta teknologian sijaan sisältötuotantoja ja niiden kehittämistä rahoittavalle projektien aktivoijalle, joka vaatisi rahoittamiltaan hankkeilta kaupallista potentiaalia ja yrittäjän sitoutumista. Sisältötuotantoalan nykyiset, julkiset tukimuodot pyrkivät olemaan kannustavia, mutta eivät kuitenkaan aina yllä varsinaista liiketaloudellista yritystoimintaa kannustavalle tasolle.

Valtion kannattaa jatkaa ja voimistaa panostuksiaan sisältöalan verkostoitumiseen ja liiketoiminta-osaamisen kouluttamisen. Sisältötuotantoalan verotuskohtelun yhtenäistämistä tulisi myös vakavasti harkita mm. sisältöjen digitalisoitumisen ja konvergenssin takia. Tulisi myös harkita erillisen sisältötuotantoalaan erikoistuvan rahaston perustamista, johon niin yksityiset kuin institutionaalisetkin sijoittajat voisivat riskiä hajauttaen sijoittaa. Uutena muotona julkinen taho voisi harkita tilapäisiä verotuksellisia kannustimia sisältötuotantojen tukemisessa. Veroedun kohdistamisen esimerkiksi sijoittajille voidaan odottaa lisäävän yksityisiä sijoituksia sisältötuotantoalan yrityksiin. Verohelpotuksilla voidaan tarjota apua alan yrityksille, mutta se tulee määritellä ja kohdistaa siten, ettei se hidasta yritysten omaehtoista liiketoiminnan kehittämistä tai vääristä kilpailua.

Elokuvan tuen osalta tulisi harkita tuen tason nostamista lähemmäksi Ruotsin ja Tanskan tasoa. Tätä tukea tulisi edelleen kehittää yhä tasapuolisemmaksi ja automaattisemmaksi siten, että elokuvayhtiö saisi rahoitusta, mikäli idea on pystytty myymään sijoittajille ja/tai asiakkaille. Tällöin etukäteistuki voisi olla funktio kerätyn markkinaehtoisen pääoman määrästä ja jälkituki puolestaan olisi katsojamäärästä riippuvainen. Katsojamääriä tulisi tarkastella Suomen sijaan kansainvälisesti. Tuen pitäisi olla ennakoitavissa eikä taloudellisen menestymisen tulisi estää tuen saantia.