Mielikuvien 1970-luku on kiivaan vasemmistoradikalismin aikaa, jolloin punaliput liehuivat, taistolaislaulut raikuivat ja nuoriso marssi kaduilla. Edeltävänä vuosikymmenenä tapahtunut yhteiskunnan politisoituminen ja nuorison nousu barrikadeille kärjistyi Suomessa jälkikäteen paljon ihmetystä ja polemiikkia aiheuttaneeseen vasemmistoradikaaliin taistolaisuuteen. Tämä äänekäs ja näkyvä liike hallitsee edelleenkin koko 70-luvun kuvaa karismaattisten johtajiensa gloorialla tai varjolla.^[1] Itse taistolaisuus on mielenkiintoinen ilmiö, mutta mielenkiintoista on myös sen muistelun tavat: entinen radikaali nuoriso ja heidän aikalaisensa muistelevat nuoruuttaan monella eri tavalla. On hauskanpidon taistolaisuutta, jossa juhlat ja yhdessä oleminen korostuvat. On myös vallankumouksellisten ja maanpettureiden taistolaisuutta, jossa taistolaisten nähtiin muodostavan ihan oikean uhan Suomen itsenäisyydelle Neuvostoliittoa ihannoidessaan. Julkisuuden taistolaiskuvia on siis monenlaisia, mutta mielenkiintoista on katsoa yksityisempiä muistoja ja sitä, kuinka nämä entiset radikaalit näkevät taistolaisajat suhteessa nykyiseen elämäänsä.