Henna Vilppu
PhD
henvirt@utu.fi +358 29 450 3240 +358 50 355 2485 Assistentinkatu 5 Turku ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0002-3329-686X |
oppimisen säätely; korkeakouluoppiminen ja -opettaminen; tekstinprosessointi; silmänliiketutkimus; lääketieteen asiantuntijuuden kehittyminen; pedagogisen koulutuksen vaikuttavuus
KT, Turun yliopisto 2016. Tällä hetkellä työskentelee yliopistopedagogiikan yksikössä.
Kiinnostuksen kohteenani on jo vuosia ollut yliopistopedagoginen tutkimus, ja niinpä tutkimustoimintani päämääränä on yliopisto-opiskelijoiden oppimisen tukeminen sekä opetuksen kehittäminen yliopistossa. Väitöskirjassani tarkastelin monimetodisesti ja eri konteksteissa yliopisto-opiskelijoiden oppimisen säätelyä sekä tekstinprosessointitaitoja. Nyttemmin tutkimukseni pääfokus on siirtynyt opiskelijoista yliopisto-opettajiin, joiden opetuskäsityksiä, pedagogista kehittymistä ja opettamisen säätelyä tutkin tällä hetkellä.
Olen suorittanut aikuisopetukseen suuntautuvat pedagogiset opinnot eli minulla on laaja-alainen pedagoginen pätevyys. Tällä hetkellä opetusvelvollisuuksiini kuuluvat:
- Tutkimusseminaari I (16 op) ja II (14 op) (graduopinnot luokanopettajakoulutuksessa)
- Opetustehtäviä opettajan pedagogisissa opinnoissa yliopisto-opettajille mm. opintojaksoilla
- Yliopistopedagogiikan perusteet (10 op)
- Tieteenalakohtainen yliopistopedagogiikka I (5 op)
- Opetusharjoittelu omassa työssä (6 op)
- Opetusharjoittelu uudessa ympäristössä (6 op)
- Retention of University Teachers and Doctoral Students in UNIPS Pedagogical Online Courses (2020)
- Communications in Computer and Information Science
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa) - Creating a National Digital Learning Environment for Enhancing University Teachers’ Pedagogical Expertise – The Case UNIPS (2019)
- International Journal of Learning, Teaching and Educational Research
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - How can the training of medical residents be improved? Three suggestions (2019)
- MedEdPublish
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Minimizing the Number of Dropouts in University Pedagogy Online Courses (2019) Proceedings of the 11th International Conference on Computer Supported Education - Volume1: (CSEDU 2019) Samuli Laato, Emilia Lipponen, Heidi Salmento, Henna Vilppu, Mari Murtonen
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa) - Seeing beyond variables: applying a person-centered approach to identifying regulation strategy profiles among Finnish preclinical medical and dental students (2019)
- Canadian Medical Education Journal
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Solving Diversity Issues in University Staff Training with UNIPS Pedagogical Online Courses (2019) Proceedings of Learning With MOOCs 2019 : "Enhancing Workforce Diversity and Inclusion" Samuli Laato, Heidi Salmento, Neea Heinonen, Emilia Lipponen, Henna Vilppu, Henna Virtanen, Mari Murtonen
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa) - The effect of short online pedagogical training on university teachers’ interpretations of teaching–learning situations (2019)
- Instructional Science
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Exploring eye movements of experienced and novice readers of medical texts concerning the cardiovascular system in making a diagnosis (2017)
- Anatomical Sciences Education
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Medical students' biomedical and clinical knowledge: Combining longitudinal design, eye tracking and comparison with residents' performance (2017)
- Learning and Instruction
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - University students’ regulation of learning and text processing – examples from medical and teacher education (2016) Vilppu Henna
(G5 Artikkeliväitöskirja) - Yliopisto-opiskelijoiden oppimisen säätely ja tekstin prosessointi : esimerkkeinä lääketieteen ja luokanopettajakoulutuksen opiskelijat (2016)
- Yliopistopedagogiikka
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Sisätauteihin erikoistuvien lääkäreiden asiantuntemus potilastapauksen tulkitsijana (2014)
- Yliopistopedagogiikka
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Promoting the Understanding of Photosynthesis Among Elementary School Student Teachers Through Text Design (2013)
- Journal of Science Teacher Education
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - The Role of Regulation and Processing Strategies in Understanding Science Text Among University Students (2013)
- Scandinavian Journal of Educational Research
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - First-year medical students' conceptual understanding of and resistance to conceptual change concerning the central cardiovascular system (2012)
- Instructional Science
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Lääketieteen ja hammaslääketieteen ensimmäisen vuoden opiskelijat oppimisensa säätelijöinä (2010)
- Peda-Forum: Yliopistopedagoginen Aikakausjulkaisu
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Regulation of learning and study orientations of medical students (2010)
- Procedia Social and Behavioral Sciences
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa) - The Effect of Text in Understanding Photosynthesis Among University Students With Different Learning Strategies (2010) Earli, Text and graphics SIG, Tracing the mind: How do we learn from text and graphics? Ahopelto I, Mikkilä-Erdmann M, Virtanen H
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa)