Paavo Oinonen
FT, dosentti
paavo.oinonen@utu.fi +358 29 450 3417 +358 50 328 8596 Arcanuminkuja 1 Turku ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0001-6881-9256 |
radiohistoria; mediahistoria
Olen populaarikulttuurin ja median historiasta kiinnostunut kulttuurihistorioitsija. Asiantuntijuuteni sijoittuu uusimman ajan historiaan.
Varsinaisia tutkimusalueitani ovat mediahistorian ja populaarikulttuurin tutkimus. Viimeisin kirjani on julkisen palvelun yleisradiotoimintaa käsittelevä Vain parasta kansalaisille (2019). Muita monografioita ovat ääniradion ajanvieteohjelmistojen suomalaisuustulkintoja käsitellyt väitöskirja Pitkä matka on Tippavaaraan (2004) ja Markus Raution elämäkerta (2015). Olen työskennellyt tutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa Intermedia-hankkeessa. Toimin projektin tuloksia esittelevän kokoomateoksen yhtenä toimittajana (J. Herkman, T. Hujanen & P. Oinonen: Intermediality and Media Change 2012). Olen toimittanut Erkka Railon kanssa teoksen Media historiassa (2012). Lisäksi olen ollut tutkijana mukana kahdessa työryhmässä, jotka ovat tuottaneet suhteellisen laajat historiateokset. Näitä ovat olleet Turun Osuuskaupan 100-vuotishistoria (2000) ja kaksiniteinen turkulaisen teatterielämän historia (2006 ja 2007).
Toimin Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineessa ja historian ja arkeologian tutkinto-ohjelmassa yliopistonlehtorina. Työhöni kuuluu pääasiassa perus-, aineopinto- ja maisteritason opetusta sekä opiskelijoiden kandivaiheen hops-ohjaus. Toimin kolmen väitöskirjan ohjaajana. Ennen nykyistä tehtävääni olen työskennellyt Turun yliopiston avoimessa yliopisto-opetuksessa ja ammatillisessa täydennyskoulutuksessa.
- Benjaminista ja hieman tekoälystä (2025)
- Kulttuurihistoria nyt!
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Taantuva ihminen on scifi-klassikoiden toistuva teema (2025)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kirja-arvio: Monta näkökulmaa lukemiseen. Hiidenmaa, Pirjo, Lindh, Ilona, Sintonen, Sara, Suomalainen, Roosa: Lukemisen kulttuurit. 2023. ISBN 978-952-345-230-5 (2024)
- Agricolan kirja-arvostelut
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kirja-arvio: Nälkää pakoon Karjalaan. Mai Tolonen: Meiltä on aina lähdetty. Warelia, 2023. 332 sivua. ISBN 978-952-387-037-6 (2023)
- Agricolan kirja-arvostelut
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Tartto, satakielten kulttuurikaupunki 2024 (2023)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Hauras tasapaino järkkyy (2022) Keski-ikä: kulttuurihistoria Oinonen, Paavo
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Kirja-arvio: Mansen oma kanava haastoi ja kouli osaajia. Ismo Nykänen ja Ari Rannisto: Ysiviisseiska. Yliöpäinen radio 1985–90. 29021, ISBN 978-952-351-349-5 (2022)
- Agricolan kirja-arvostelut
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kirja-arvio: Visionääri ja sähkön lähettiläs. Richard Munson: Tesla. Modernin luoja. 2021. ISBN 978-952-364-073-3 (2022)
- Agricolan kirja-arvostelut
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kirja-arvostelu: Sivistyksellä anarkiaa vastaan. Matthew Arnold: Kulttuuri ja anarkia. 2022. ISBN 978-952-379-334-7 (2022)
- Agricolan kirja-arvostelut
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kylki kyljessä taiteentutkimusta ja kulttuurihistoriaa (2022) Oinonen Paavo
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Miten selviytyä keski-iästä? (2022) Keski-ikä: kulttuurihistoria Oinonen Paavo
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Mukaan monimuoto-opetuksen boomiin (2022)
- Kulttuurihistorian seura : blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Maailmojen sota -kuunnelman mediapaniikki (2021)
- Kritiikki
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Messun arvoinen kirjavuosi (2021)
- Kulttuurihistoria nyt!
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kirja-arvio: Elämäntapaa etsimässä. Milla Peltonen: Erakot: Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita. 2020. ISBN 978-952-351-272-6. (2020)
- Agricolan kirja-arvostelut
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvio: Langattomasta lennättimestä älypuhelimeen. Petri Launiainen teoksesta Värähtelevä maailma. Langattoman viestinnän lyhyt historia. [A Brief History of Everything Wireless; How Invisible Waves Have Changed the World]. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-009-7. (2020)
- Agricolan kirja-arvostelut
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvostelu: "Tämä on nykytelevisio". Heidi Keinonen: Televisioformaatti ja kulttuurinen neuvottelu. 2018. 978-9-51-397485-5. (2019)
- Lähikuva
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Vain parasta kansalaisille – yleisradiotoiminta julkisena palveluna (2019) Paavo Oinonen
(E2 Yleistajuinen monografia ) - Kirja-arvio: Kylmäpäisen papan vauhtivuodet. Kirja-arvostelu Kalle Kinnusen toimittamasta Jorma Sairasen muistelmateoksesta Daddy Cool. Kolme vuosikymmentä televisiomaailman huipulla (Teos 2016). ISBN:
978-951-851-758-3. (2018)- Agricolan kirja-arvostelut
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvostelu: Kuin vaeltava varjo. Mai Tolonen: Kupai nau – nähdään pian (OK-kirja 2018). ISBN: 978-952-67997-5-9. (2018)
- Agricolan kirja-arvostelut
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä )