Heini Kainulainen
Docent of Law
Heini Kainulainen on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi 1998 (HY), oikeustieteen lisensiaatiksi 2001 (HY) ja oikeustieteen tohtoriksi 2009 (HY). Kriminologian dosentuurin hän sai 2011 (HY) ja 2019 (TY). Hän työskenteli Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa (nykyisin Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti) tutkijana vuodesta 1996 lähtien. Vuonna 2013 hän siirtyi oikeustieteellisen tiedekunnan palvelukseen Turun yliopistossa. Hän toimi tutkijatohtorina (2013) ja yliopistonlehtorina (2013-2020). Vuosina 2019-2020 hän hoiti rikosoikeuden professorin määräaikaista tehtävää. Kainulaisella on ollut useita asiantuntijatehtäviä eduskunnassa, eri ministeriöissä ja sektoritutkimuslaitoksissa. Tällä hetkellä hän on hallituksen jäsenenä Alkoholitutkimussäätiössä ja A-klinikkasäätiössä.
Kainulainen tarkasteli väitöskirjassaan huumausainekontrollia huumeiden käyttäjien näkökulmasta. Tämän lisäksi hän on tehnyt useita muita rikollisuuteen ja sen kontrolliin kohdistuvia tutkimuksia. Kainulainen johti Vanha liitto-tutkimushanketta, jossa analysoitiin kovien huumeiden käyttäjien elämää ja heihin kohdistettua kontrollia 1960-1970-lukujen Helsingissä. Hänen erityisalueenaan on huumausainerikollisuuden lisäksi seksuaalinen väkivalta. Kainulaisen tutkimuksissa on ollut vahva empiirinen painotus, mutta hän on samalla rakentanut vuoropuhelua erityisesti rikosoikeuden ja prosessioikeuden kanssa. Tällä hetkellä hän tutkii rikosprosessia erityisesti haavoittuvan rikoksen uhrin näkökulmasta.
Pedagoginen näkemykseni perustuu konstruktionistiselle oppimiskäsitykselle. Pyrin opetuksessani rakentamaan useilla eri tavoilla dialogisuutta opettajan ja opiskelijoiden välille. Olen kiinnostunut yhteisöllisestä oppimisesta, jolloin opiskelijat osallistuvat aktiivisesti yhteisen tiedon rakentamiseen. He toimivat useilla kursseilla eräänlaisena tutkivana ryhmänä, jolloin myös heidän tiedonhankintataitonsa ja kykynsä kriittiseen ajatteluun kehittyvät.
Olen halunnut opettajana purkaa oikeustieteessä sisäänrakennettua oletusta tiedon eräänlaisesta hierarkisuudesta ja auktoriteettilähtöisyydestä. Olen samalla pyrkinyt välittämään näkemystä oikeudesta dynaamisena ilmiönä, jota on mahdollista paitsi kritisoida, myös muuttaa. Tämän lisäksi olen halunnut tehdä näkyväksi eri oikeudenalojen välisiä yhteyksiä ja sitä, että oikeutta ja sen toteutumista on mahdollista tarkastella useista eri näkökulmista.
- Tutkijan eettinen vastuu sensitiivisessä tutkimushaastattelussa (2021) Empiirinen oikeustutkimus Kainulainen Heini, Honkatukia Päivi
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Huumeiden käyttäjien rankaisemisesta pitäisi luopua (2020)
- Tiimi
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Raiskausrikosten eteneminen rikosprosessissa (2020) Daniela Alaattinoğlu, Heini Kainulainen, Johanna Niemi
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Rape in Finnish criminal law and process - A discussion on, and beyond, consent (2020)
- Bergen Journal of Criminal Law and Criminal Justice
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Rikoslakia muutettava, mutta se ei yksin riitä takaamaan seksuaalirikosten uhrien oikeuksien toteutumista (2020)
- ASLA-blogi/blog(utu.fi)
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Näkökulmia sukupuolten tasa-arvoon : Analyyseja tasa-arvobarometrista 2017 (Natalia Ollus, Maiju Tanskanen, Päivi Honkatukia, Heini Kainulainen: Sukupuolistunut vihapuhe, seksuaalinen häirintä ja risteävät yhteiskunnalliset erot s. 32-56) (2019) Sinikka Aapola-Kari, Päivi Honkatukia, Heini Kainulainen, Antti Kauhanen, Jukka Lehtonen, Johanna Närvi, Natalia Ollus, Krista Riukula, Minna Salmi, Maiju Tanskanen, Mia Teräsaho, Hanna Ylöstalo
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Rangaistuksia dopingrikoksista (2019) Heini Kainulainen
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Rikoksen uhrina rikosprosessissa (2019)
- Haaste
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Rikosprosessi uhrin kokemana (2019) Kaikenlaista rohkeutta Heini Kainulainen
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - #metoo: Pitäisikö seksuaalirikoslakia kehittää? (2018)
- ASLA-blogi/blog(utu.fi)
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - #metoo: seksuaalinen härintä ja laki (2018)
- Haaste
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Huumeiden käyttäjät silmätikkuina (2017) Vanha liitto. Kovien huumeiden käyttäjät 1960–1970-lukujen Helsingistä Heini Kainulainen, Tuula Kekki, Aarne Kinnunen, Sanna Rönkä, Jenni Savonen, Jussi Perälä
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Huumepoliisi tutuksi: Anglia BYA-55 (2017) Vanha liitto. Kovien huumeiden käyttäjät 1960–1970-lukujen Helsingistä Heini Kainulainen
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Lusimassa (2017) Vanha liitto. Kovien huumeiden käyttäjät 1960–1970-lukujen Helsingistä Aarne Kinnunen, Heini Kainulainen, Jussi Perälä
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Narkotikan som skärpare av kriminalpolitiken (2017)
- Tidskrift Utgiven Av Juridiska Föreningen i Finland
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Parisuhdeväkivallan tunnistaminen rikosoikeudellisessa järjestelmässä (2017) Sukupuolistunut väkivalta: Oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma Heini Kainulainen, Johanna Niemi
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Poliisin valvonnan ongelmiin ei ole yksinkertaista reseptiä (2017)
- Turun yliopiston blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Raiskaus - myyttejä ja todellisuutta (2017) Sukupuolistunut väkivalta: Oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma Heini Kainulainen
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Sukupuolistunut väkivalta: Oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma (2017) Johanna Niemi, Heini Kainulainen, Päivi Honkatukia
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - Vanha liitto. Kovien huumeiden käyttäjät 1960–1970-lukujen Helsingistä (2017) Heini Kainulainen, Jenni Savonen, Sanna Rönkä
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle)