Saara Tuusa
saara.tuusa@utu.fi ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0003-1717-8051 |
Elokuva-ja televisiotutkimus; Sukupuolentutkimus; Audiovisuaalisen kulttuurin tutkimus; Tuotantokulttuurien tutkimus (Eurooppalainen arthouse ja indie; julkisesti rahoitettu elokuva); Elokuvan antropologia
Saara Tuusa on työsuhteinen väitöskirjatutkija sukupuolentutkimuksen ja mediatutkimuksen oppiaineissa Turun yliopistossa (2022-2025). Hän sai maisterintutkinnon vuonna 2021 Helsingin Yliopistosta Elokuva-ja televisiotutkimuksesta, ja kandidaatin tutkinnon Media and Communication -ohjelmasta Glasgow Caledonian University'stä.
Hänen väitöskirjatutkimuksensa tutkii "omistautuneita elokuvantekijöitä" ("committed filmmakers") ruumiillisina ja paikantuneina toimijoina eurooppalaisessa elokuvatuotannossa, etenkin indie- ja arthouse-elokuvan kontekstissa. Etnografisen tapaustutkimuksen aineisto on kerätty kolmen elokuvatuotannon tekemisen prosesseja seuraamalla, ja tutkii sitä miten ohjaaja-käsikirjoittajan tekijyys muotoutuu elokuvan tekemisen prosesseissa suhteessa toisiin elokuvantekijöihin, ympäristöön, teknologioihin ja elokuvantekemisen historiaan ja diskursseihin sekä suhteessa laajempiin eurooppalaisiin elokuvatuotannon ja yhteiskunnan rakenteisiin ja diskursseihin.
Tutkimusprojektit:
- Elokuvatekijyys ruumiillisena - fenomenologinen tutkimus (2022-2025, väitöstutkimus, Turun yliopisto)
- Tietoa tutkimuksesta (ml. tietosuojaseloste) https://tinyurl.com/embodiedfilm
Vastuuopettajana:
- Sukupuoli, taide, kokemus (Syksy 2024)
- Nordic Gendered Norms and Practices (2024 kevät)
Luennoitsijana kursseilla
- Feminist Theory (2023 syksy)
- Nordic Gendered Norms and Practices (2023 kevät)
- Feministinen kulttuuriteoria (2022 syksy)
- DocPoint-arvio: No Mercy ja elokuvan rankka naisinen katse (2026)
- Politiikasta.fi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - A Complex Body of Filmmakers: The Socio-Technical Nature of Collaborative Expertise in Shooting Auteur's Film (2025)
- International journal of film and media arts
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Nicole Kidman tulkitsee naisen seksuaalista häpeää 2020-luvun ilmapiirissä (2025)
- Tulva
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Tuotantokulttuurien ja tekijyyden tutkimus tapana tehdä näkyväksi elokuvien feministisen uudelleenkuvittelun potentiaalia (2025)
- Sukupuolentutkimus - Genusforskning
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Tasa-arvoistava kamera (2023) Tuusa Saara
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Feministisiä fantasioita ja vastentahtoista todistamista – naisinen katse elokuvan kentällä (2022)
- Lähikuva
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Tarinoita afrikkalaisesta tulevaisuudesta neljän dokumentin paketissa – kameran takana afrikkalainen uusi sukupolvi (2022) Tuusa Saara
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Mitä on naisinen katse? (2021) Tuusa Saara
(G2 Pro gradu, diplomityö, YAMK-opinnäytetyö)