Kati Hanhineva
kati.hanhineva@utu.fi +358 29 450 4044 +358 50 472 1814 ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0001-6834-7375 |
phytochemicals, food chemistry, food development, fermentation, metabolomics, microbiota, nutrition
Olen elintarvikekehityksen professori
elintarvikekemian yksikössä Turun yliopiston biokemian laitoksella 2020
lähtien. Professuurini erityisalueena on pohjoismaiset elintarvikkeet ja niiden
terveysvaikutukset. Lisäksi osa tutkimusryhmääni sijaitsee Itä-Suomen
yliopistossa kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen laitoksella,
missä toimin tutkimusjohtajana. 2019 syksystä lähtien olen toiminut myös
vierailevana tutkijana (Marie Curie MoRE2020-Fellow) elintarvike- ja
ravitsemustieteen yksikössä Chalmersin teknillisessä yliopistossa Göteborgissa
Ruotsissa. Minulla on ravitsemus- ja elintarvikemetabolomiikan dosentuuri
Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa.
Olen väitellyt bioteknologian alalta Kuopion
Yliopistosta 2008. Vuosina 2008-2014 toimin tutkijana Elintarvikkeiden
terveysvaikutusten tutkimuskeskuksessa Itä-Suomen yliopistossa ja kävin useilla
tutkimusvierailuilla Weizmann Instituutissa Israelissa. 2014 lähtien olen
toiminut elintarvike- ja ravitsemusmetabolomiikan ryhmänjohtajana ja
osallistunut ja johtanut useita kansallisista ja EU-lähteistä rahoitettuja
tutkimusprojekteja, mukaan lukien Akatemiatutkijan projekti 2014-2019.
Tutkimukseni pääpainoalueena on
elintarvikkeiden biokemiallisen koostumuksen karakterisointi ja prosessoinnin,
kuten fermentaation vaikutuksen selvittäminen, keskittyen erityisesti kasviperäisen
ruoan fytokemikaaliyhdisteisiin. Myöskin mielenkiintoni kohteena on suoliston
mikrobiston ja ruoan vuorovaikutus, ja sen heijastuminen aineenvaihduntaan ja
sitä kautta terveyteen. Tärkein tutkimuksissani käytetty menetelmä on
massaspektrometri-perusteinen metabolomiikka-analytiikka, jota olen
aktiivisesti kehittänyt ja hyödyntänyt useissa tutkimusprojekteissa
elintarvike- ja ravitsemustieteissä, erityisesti täysjyväviljatuotteiden
terveysvaikutuksiin liittyvissä tutkimusprojekteissa.
- Betaine supplementation causes increase in carnitine metabolites in the muscle and liver of mice fed a high-fat diet as studied by nontargeted LC-MS metabolomics approach (2013)
- Molecular Nutrition and Food Research
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Comparative nontargeted profiling of metabolic changes in tissues and biofluids in high-fat diet-fed Ossabaw pig (2013)
- Journal of Proteome Research
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - UPLC-QTOF/MS metabolic profiling unveils urinary changes in humans after a whole grain rye versus refined wheat bread intervention (2013)
- Molecular Nutrition and Food Research
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - In vitro microbiotic fermentation causes an extensive metabolite turnover of rye bran phytochemicals (2012)
- PLoS ONE
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Metabolomics reveals the metabolic shifts following an intervention with rye bread in postmenopausal women--a randomized control trial (2012)
- Nutrition Journal
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Qualitative characterization of benzoxazinoid derivatives in whole grain rye and wheat by LC-MS metabolite profiling (2011)
- Journal of Agricultural and Food Chemistry
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Impact of dietary polyphenols on carbohydrate metabolism (2010)
- International Journal of Molecular Sciences
(A2 Vertaisarvioitu katsausartikkeli tieteellisessä lehdessä) - NMR and UPLC-qTOF-MS/MS characterisation of novel phenylethanol derivatives of phenylpropanoid glucosides from the leaves of strawberry (Fragaria x ananassa cv Jonsok). (2009)
- Phytochemical Analysis
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Stilbene synthase gene transfer caused alterations in the phenylpropanoid metabolism of transgenic strawberry (Fragaria x ananassa). (2009)
- Journal of Experimental Botany
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Non-targeted analysis of spatial metabolite composition in strawberry (Fragariaxananassa) flowers (2008)
- Phytochemistry
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Reconfiguration of the achene and receptacle metabolic networks during strawberry fruit development (2008)
- Plant Physiology
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Production of transgenic strawberries by temporary immersion bioreactor system and verification by TAIL-PCR (2007)
- BMC Biotechnology
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä )