Anna Helle
anna.helle@utu.fi +358 29 450 3446 +358 50 447 7690 Arcanuminkuja 1 Turku |
nykykirjallisuus, runoudentutkimus, kokeellisuus kirjallisuudessa, emootio- ja affektitutkimus, ranskalainen teoria, kulttuurinen muisti
Aloitin Turun yliopistossa syksyllä 2019 kotimaisen
kirjallisuuden yliopistonlehtorin tehtävässä. Tulin Turkuun Jyväskylän
yliopistosta, jossa toimin vuosina 2006-2018 erilaisissa tutkimus- ja
opetustehtävissä. Olen työskennellyt yhden lukuvuoden (2018-2019) myös
Tampereen yliopiston kirjallisuustieteiden koulutusohjelmassa. Olen kotimaisen
kirjallisuuden dosentti Helsingin yliopistossa ja kirjallisuuden dosentti
(kotimainen nykykirjallisuus) Jyväskylän yliopistossa. Tutkijan työn ohella olen myös kääntänyt
ranskalaista nykyfilosofiaa (esim. Gilles Deleuze) ja teoriahistoriaa (Strukturalismin historia I-II) ranskasta
suomeksi.
Erikoisalojani ovat nykykirjallisuuden tutkimus,
kokeellisuus kirjallisuudessa, emootioiden ja affektien tutkimus ja runouden
tutkimus. Väittelin vuonna 2009 jälkistrukturalistisen kirjallisuuskäsityksen
tulosta 1980-luvun Suomeen. Sen jälkeen olen tutkinut kokeellisen
nykykirjallisuuden (proosa ja runous) affekteja. Kirjassani Todellisuus pahoinpiteli runon (2019)
käsittelen tunteiden yhteiskunnallisuutta suomalaisessa kokeellisessa
nykyrunoudessa. Uusimpia kiinnostuksenkohteitani ovat kirjallisuus kulttuurisena
muistina sekä uusi ympäristörunous.
perusopinnot: lyriikan analyysi
aineopinnot: runoudentutkimus, kokeellinen kirjallisuus, klassikot, teoriat ja menetelmät
syventävät opinnot: tutkimus- ja
graduseminaarit, graduohjaukset
väitösohjaukset
- Karjalan kolhooseista Siperian vankileireille. Tieto suomalaisten nykyromaanien Neuvostoliitto-kuvauksissa (2025) Romaanin tieto. Kirja ja kirjailija tiedon tuottajina Helle, Anna
- Jälkistrukturalismi ja dekonstruktio (2024) Lähestymistapoja kirjallisuuteen Helle, Anna
- Johdanto maailmalähtöisiin suuntauksiin (2024) Lähestymistapoja kirjallisuuteen Helle, Anna; Ilmonen, Kaisa
- Johdanto: Metamodernismi Suomessa (2024) Metamodernismi. Kirjallisuuden ja kulttuurin muutos 2000-luvun Suomessa Anttonen, Salli; Hallila, Mika; Helle, Anna; Marttinen, Heta; Sandbacka, Kasimir
- Kirjallisuuden ja tunteiden tutkimus (2024) Lähestymistapoja kirjallisuuteen Helle, Anna
- Lähestymistapoja kirjallisuuteen (2024) Meretoja, Hanna; Mäkikalli, Aino; Helle, Anna; Ilmonen, Kaisa; Lehtimäki, Markku
- Lukiolaiset Teemestarin kirjaa lukemassa. Ilmastokirjallisuuden herättämiä ajatuksia ja tunteita (2024)
- Kulttuurintutkimus
- Mahdollisen kirjallisuuden kirja (2024) Eskelinen, Markku; Helle, Anna; Joensuu, Juri; Lindstedt, Laura
- Metamodernismi. Kirjallisuuden ja kulttuurin muutos 2000-luvun Suomessa (2024) Anttonen, Salli; Hallila, Mika; Helle, Anna; Marttinen, Heta; Sandbacka, Kasimir
- "Mieli sortuu ellei näe toivoa". Ympäristötunteet ja metamodernismi suomalaisessa nykyrunoudessa (2024) Metamodernismi. Kirjallisuuden ja kulttuurin muutos 2000-luvun Suomessa Helle, Anna
- Strukturalismi (2024) Lähestymistapoja kirjallisuuteen Helle, Anna; Lehtimäki, Markku
- "Haluan, että runo pysäyttää maailman, vaikka vain muutamaksi sekunniksi" (2023) Siriuksen varjo ja muita runoja Helle Anna
- Kirjallisuus ja lukeminen ilmastokriisin aikakaudella (2023)
- Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain
- "Kuitenkin siellä synkässä maailmassa näkyy myös toivoa". Emmi Itärannan Teemestarin kirjan lukeminen empiirisen ekokritiikin näkökulmasta (2023)
- Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain
- Remembering the Ingrian Finns and Soviet Terror in the Novels by Anita and Juhani Konkka (2023) The Legacies of Soviet Repression and Displacement. The Multiple and Mobile Lives of Memories Helle Anna
- “An American Poet Only Writing in Finnish” – Leevi Lehto’s Seminal Role in Contemporary Finnish Poetry (2022) A Cultural History of the Avant-Garde in the Nordic Countries Since 1975 Helle Anna, Serup Martin Glaz
- Inkerinsuomalainen luokkavihollinen neuvostoliitossa (2022) Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa Helle Anna
- Introduction à la poésie finlandaise du XXIe siècle (2022) L'été des abeilles et autres saison de la littérature finlandaise Helle Anna
- Kirjallisuuden ympäristötunteet ja empiirinen ekokritikki (2022)
- Joutsen : Kotimaisen kirjallisuudentutkimuksen vuosikirja
- Kun sota muutti näkökulmamme uuteen Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa -kirjaan (2022)
- Hiiskuttua: Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan verkkolehti