Urpu Salmenniemi
 MD, PhD, Adjunct professor


uasalm@utu.fi








Asiantuntijuusalueet
hematologia, akuutit leukemiat, kantasolusiirrot

Biografia

Toimin osastonylilääkärinä Turun Yliopistollisen Sairaalan Kliinisen Hematologian ja Kantasolusiirtojen vastuualueella. Olen valmistunut sisätautien erikoislääkäriksi vuonna 2009 ja kliinisen hematologian erikoislääkäriksi vuonna 2010. Hematologiksi valmistumisen jälkeen olen työskennellyt pääasiallisesti TYKS:n kantasolusiirtoyksikössä ja toiminut myös kantasolusiirto-ohjelman johtajana 5/2017-6/2018.



Tutkimus

Väittelin tohtoriksi Kuopion Yliopistossa 2006 endokrinologian alalta. Professori Markku Laakson johtamassa tutkimusryhmässä tutkimme metaboliseen oireyhtymään liittyviä glukoosi- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä sekä tiettyjä geenivariantteja tyypin 2 diabetesta sairastavien henkilöiden terveillä jälkeläisillä. Erikoislääkärikoulutuksen jälkeen olen jatkanut tutkimustyötä hematologian alalla ja erityisenä mielenkiinnon kohteena on allogeeninen eli vieraalla luovuttajalla tehtävä kantasolusiirto. Tutkimustyön aiheita ovat mm. mesenkymaaliset stroomasolut akuutin käänteishyljinnän hoidossa, käänteishyljinnän geneettiset riskitekijät ja kudosssopivuus allogeenisessa kantasolusiirrossa, immunologinen toipuminen kantasolusiirron jälkeen ja sen yhteys kliinisiin päätetapahtumiin sekä kimerismi-analyysin käyttö immunomodulatorisen hoidon ohjaajana. Tärkeä yhteistyökumppani kantasolusiirtoja koskevassa tutkimuksessa on SPR Veripalvelu. Yksikössämme tehdään paljon myös kliinistä lääketutkimusta ja olen paikallinen päätutkija kolmessa akuutin leukemian hoitotutkimuksessa. 



Julkaisut


Last updated on 2023-12-07 at 12:30