Tiina Tiilikainen
tiina.v.tiilikainen@utu.fi |
humanistinen kaupunkitutkimus; esoteerisuus; kulttuurihistoria; metsäkulttuuri
Kaupunkitutkimus
Tutkin väitöskirjassani turkulaisia ruokaravintoloita ja niihin liittyviä aistikokemuksia. Tutkimuksessani selvitän, millainen rooli ruokaravintoloilla tiloina ja kohtaamispaikkoina on ollut Turun kaupunkikuvan rakentumisessa 1990-luvulta tähän päivään. Väitöskirjani kytkeytyy laajempaan kaupunkitutkimuksen kenttään. Tutkimukseni ottaa osaa myös keskusteluun kulttuurisesta muistista ja yhteiskunnan muutoksista lähimenneisyydessä sekä tulevaisuudessa.
Toinen keskeinen tutkimusalueeni on esoteerisuus ja erityisesti teosofisen liikkeen toiminta Suomessa 1900-luvulla. Olen tutkinut esimerkiksi naisten toimijuutta liikkeen piirissä ja teosofisen maailmankatsomuksen pohjalle Helsingissä 1920-luvulla perustetun Kulmakoulun historiaa.
Vuonna 2023 toimin Metsämuseo Lustossa tutkimusavustajana Ympäristöministeriön rahoittamassa "Perintönä maisema" -hankkeessa sekä mm. Metsämiesten säätiön rahoittamassa "Kuvakulma työn metsään ja metsäammatteihin" -hankkeessa. Metsäkulttuurin piirissä olen tutkinut mm. luonnosuojelun ja kansallispuistojen historiaa Suomessa sekä suomalaisen metsä- ja luontosuhteen muodostumiseen liittyvää kuvastoa.
- Susi (2025) Suomalaisten lajien historiallinen kartasto Lähdesmäki, Heta; Latva, Otto; Kallioniemi, Noora; Uusitalo, Harri; Laine, Silja; Sundell, Nina; Tiilikainen, Tiina; Latva, Johanna; Haanpää, Jenna; Laine, Verna; Lahdenniemi, Elina; Lindberg, Pelle; Nissinen, Tiina; Rantala, Henna; Selin, Lotta; Tiempo, Nina; Vaskivuori, Sonja; Vilkkula, Petra
(B2 Non-refereed book chapter or chapter in a compilation book)