Essi Syrén
MA
essi.r.syren@utu.fi ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0001-6842-2785 |
Taiteen teoria; avantgarde; Saksan kulttuurihistoria; Walter Benjamin
Teen taidehistorian väitöskirjaa saksalaisesta 1900-luvun alun avantgardetaiteesta. Olen aiemmin opiskellut Helsingin yliopistossa ja Berliinissä Freie Universitätissä teatteritiedettä, teoreettista filosofiaa, elokuvatutkimusta ja taidehistoriaa. Erikoisosaamisalueitani ovat 1900-luvun alun avantgardetaide erityisesti saksankielisessä Euroopassa, Walter Benjaminin tuotanto sekä saksalainen nykyteatteri.
Artikkeliväitöskirjani käsittelee 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen saksalaisen taiteen destruktiivisuutta. Tutkimuksessani tarkastelen, millaisia destruktiivisia strategioita saksalaiset avantgardistit käyttivät, minkälaisia emansipatorisia tavoitteita he pyrkivät näin saavuttamaan ja millä tavoin destruktiivisuus nivoutui yhteiskunnallisiin ja taiteellisiin utopioihin. Lähestyn aihealuetta kolmesta näkökulmasta: tradition, kielen ja utopian kautta. Tutkimukseni teoreettisena lähtökohtana on Walter Benjaminin tuotanto, lähinnä hänen taideteoreettiset tekstinsä sekä 1900-luvun alun kulttuuriseen murrokseen liittyvät kirjoitukset.
Helsingin yliopisto, Taiteiden tutkimuksen laitos, Teatteritiede
Tuntiopettaja Helsingin yliopistossa: teatteritieteen perusopintoihin kuuluva Teatterin teoreetikot -kurssi yhdessä Inka Kunnalan (FM) kanssa. Kurssi järjestettiin yhteensä kolme kertaa vuosina 2009 ja 2010.
- Glass Houses and Astral Societies as Models for a New Culture: Paul Scheerbart and Walter Benjamin (2023)
- Seminar
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Avantgarde ja runouden kieli (2022) Hautamäki Irmeli, Kaitaro Timo, Syrén Essi
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - Dionysian Fury and Vibrating Voice: The Physical Performer in Hugo Ball’s Performances and Writings (2022)
- Journal of Avant-Garde Studies
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvio: Marginaalien taiteilijat ja elämän uudistajat. Irmeli Hautamäki, Laura Piippo ja Helena Sederholm: Avantgarde Suomessa. 2021. ISBN 978-9-51-858280-2 (2022)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Ajasta irrallaan (2021)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvio: Bauhausin moninaiset kaudet. Wulf Herzogenrath, Das bauhaus gibt es nicht. 2019. ISBN 978-3-89581-494-5. (2021)
- Tahiti
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvio: Itäisen Berliinin ajankuva. Nellja Veremej: Berliini on idässä. 2020. ISBN 978-952-215-730-0. (2020)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvio: Sävelten harmoniasta hälyjen taiteeseen: Luigi Russolo: Hälyjen taide (L’arte dei rumori, 1916). Suom. Tanja Tiekso & Janne Löppönen (Marinettin runojen suomennokset). Tutkijaliitto, Helsinki 201. ISBN: 978-952-7093-12-2 . (2018)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Vandalismia vai luokkataistelua? Tradition ristiriitainen merkitys Weimarin tasavallan alkuvuosien poliittisissa ja kulttuurisissa mullistuksissa (2018)
- Niin & näin
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Säkeitä ilman sanoja: Hugo Ball, Walter Benjamin ja destruktiivisuus kielessä (2017)
- Tahiti
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Draamasta kohti esityksen ja leikin dramaturgiaa (2016)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvio: Pienten hahmojen kirjailija (2016)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Nykytaiteen epäajanmukaisuudesta (2016)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kyttyräselän paluu (2014)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Utopioiden avantgarde (2014)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä )