Pete Pesonen
muistitietotutkimus, muistitietohistoria, työväenhistoria, työelämän suhteet, 1900-luku,
Väittelin joulukuussa 2024 Suomen historian oppiaineesta otsikolla Tehdastyöläisten firabelitöiden muistitietohistoria. Väitöskirjani tarkastelee tehdastyöläisten tekemien firabelitöiden muistitietohistoriaa ja merkitystä suomalaisessa teollisuustyössä vuosina 1945–1990. Firabelitöillä tarkoitetaan työntekijöiden työpaikalla, työnantajan välineillä ja materiaaleilla sekä usein työajalla omaksi hyödykseen tekemiä töitä. Tutkimuksessani määritellään mitä firabelityöt olivat, ketkä niitä tekivät, minkä takia niitä tehtiin, ja miten ilmiö linkittyy osaksi tehdastyön lattiatason paikallisia suhteita ja työpaikkakulttuuria sekä niiden epävirallisia käytäntöjä. Tutkimus avaa uusia näkökulmia työväen historiaan, teollisuuden sosiaaliseen kulttuuriin ja muistitietotutkimukseen.
Tutkimukseni ohella toimin erikoistutkijana Työväen Arkistoon kuuluvassa Työväen muistitietotoimikunnassa.
Olen Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran hallituksen jäsen ja Finnish Oral History Networkin, suomalaisten muistitietotutkijoiden verkoston, johtoryhmän jäsen.
Väitöskirjatutkimukseni käsittelee työelämän suhteita suomalaisessa teollisuudessa firabelitöiden näkökulmasta 1945-1990 välisenä
aikana. Firabelityöllä tarkoitetaan työntekijöiden työpaikalla, työnantajan välineillä sekä materiaaleilla ja useimmiten työajalla omaksi hyödykseen
tekemiä esineitä, joita on tehty pääsääntöisesti ilman lupaa.
Firabelityöt ilmiönä tuo uusia näkökulmia
työn historiaan. Ilmiö valottaa uudella tapaa työntekijöiden omaehtoista
tehdaskulttuuria, työnjohtajien ja työntekijöiden välisiä suhteita ja työntekijöiden
omapäisyyttä sekä sen kontrollointia.
Ilmiön käsitteleminen on hankalaa niin
työnantajille, työntekijöille kuin työntekijöitä edustaville ammattiliitoille.
Työnantajien virallisesta näkökulmasta minkäänlaisia firabelitöitä ei ole
saanut tehdä. Työntekijät puolestaan eivät halua leimautua luvattomien töiden
tekijöiksi. Järjestäytynyt ammattiyhdistysliike puolestaan on ylläpitänyt
itsestään kuvaa työväestön omapäisyyksien hillitsijänä.
Väitöskirjani päälähteenä on järjestämäni muistitietokeruu
firabelitöistä.
2022: Cultural Heritage of Industrial Work; joined online course for the students from the
following universities: Jagiellonian University (Poland), University of Helsinki, and University of
Oulu, suunnittelutyöryhmä ja toteutus.
2020–2021: Helsingin yliopisto, Kulttuuriperinnön maisteriohjelma: Muuttuvan teollisuustyön
kulttuuriperintö; kolmen kurssin kokonaisuus, suunnittelutyöryhmä ja toteutus
-Muuttuvan teollisuustyön kulttuuriperintö: Johdantokurssi, etäluento.
-Firabelityöt muistitietohaastattelun aiheena. Helsingin yliopisto:
Muistitietotutkimuksen praktikumkurssi, suunnittelutyöryhmä ja opetus.
-Karkkilan konepajakoululaisten firabelityöhaastattelut. Helsingin
yliopisto: museologian kurssi, suunnittelutyöryhmä ja opetus.
- Kirja-arvio: Järjestöhistoriaa Tampereelta ja Kotkasta. Keijo Rantanen: Kivijalka. Tampereen työväenyhdistys 1945-2015. 2016. ISBN: 978-952-67723-7-0 . Ulla-Maija Sievinen (toim.): Yhdessä meissä on voimaa. Kotkan Sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö ry, 110 vuotta. 2016. ISBN: 978-952-93-7908-8. (2017)
- Työväentutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Sata vuotta edistysmielistä osuustoimintaa (2017)
- Työväentutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Savustuslaatikot, kiukaat ja pontikkapannut - Firabelityöt 1950 – 1990 (2017)
- Tekniikan Waiheita: Teknik I Tiden
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvio: Puolueosastohistoriikkeja Helsingistä. Maunu Harmo: Suunta on tärkein. Yhteiskuntapoliittisen sosialidemokraattisen yhdistyksen 50-vuotistaival. Yhteiskuntapoliittinen sos.dem. yhdistys ry, Helsinki 2016. 71 s. ISBN 978-952-93-6664-4. Jyrki Lohi: Uutta kaupunginosaa rakentamassa. Vuosaaren Sosialidemokraatit ry:n juhlakirja 1966–2016. Omakustanne, Helsinki 2016. 212 s. ISBN 978-952-93-6760-3. (2016)
- Työväentutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Luvalla tai ilman – Firabelityöt 1900-luvun alusta 1960-luvulle (2015)
- Väki Voimakas
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Työ ja ei-työ ITH:n konferenssin aiheena (2015)
- Työväentutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Firabelityöt ja suomalaisen työelämän murros (2014)
- Työväentutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä )