Petri Paju
PhD, docent (adj. prof.)
petpaju@utu.fi Arcanuminkuja 1 Turku ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0002-2486-2364 |
teknologian historiantutkimus, ydinenergian historia; kulttuurihistoria; yrityshistoria
Olen historiantutkija ja vuodesta 2016 teknologian kulttuurihistorian dosentti Turun yliopistossa. Väitöskirjani vuonna 2008 käsitteli Suomen ensimmäisiä tietokonehankkeita 1950-luvulla ja erityisesti tekniikan kehittäjien kansallisia motiiveja ja perusteluja. Olen tutkinut myös tietotekniikan kaupallista ja poliittista historiaa Euroopassa IBM-yrityksen kautta, tekniikan kehitykseen liittyvää henkilö- ja yhdistyshistoriaa sekä historiantutkimuksen digitaalisten menetelmien kehitystä kahdessa hankkeessa. Nämä olivat digitaalista historiantutkimusta kartoittanut hanke Towards a Roadmap for Digital History in Finland ja sitä edistänyt From Roadmap to Roadshow -projekti, jossa jatkan vuonna 2018. Molemmat on rahoittanut Koneen säätiö, ja toteutimme ne Aalto-yliopiston teollistumisen historian oppiaineessa. Olen myös käyttänyt digitaalisia menetelmiä historiantutkimuksessa. Toimin pääkirjoittajana Tampereen Teknillisen Seuran 125-vuotiskirjassa Tekniikkaa hyvässä Seurassa (501 s.), joka julkaistiin vuoden 2018 helmikuussa. Kaiken kaikkiaan olen kirjoittanut monenlaisia julkaisuja kirjoista tutkimus- ja sanomalehtiartikkeleihin reilusti yli 100 kappaletta.
Vuonna 2020 olin vastuullinen tutkija Säteilyturvakeskuksen tilaamassa projektissa Ydinsulku ja Suomi, joka käsitteli Suomea 50-vuotisen ydinsulkusopimuksen toimeenpanijana. Loppuvuodesta 2020 jatkan tutkijatohtorina SLS:n hankkeessa Informationsflöden över Östersjön: Svenskspråkig press som kulturförmedlare 1771-1918 (PI Prof. Hannu Salmi).
Vuonna 2021 aloitin myös uutta hanketta nimeltä Ydinjätteen loppusijoitus ja yhteiskunnallinen muisti. Jatkoin samantapaisten teemojen kanssa, mistä julkaisuluettelo kertoo lisää. Vuonna 2026 työskentelen useassa hankkeessa, kuten yhtäältä ammoniakin historian (ja tulevaisuuden) parissa ja toisaalta suomalaissiirtolaisten lehdistöä tutkivassa projektissa "Kuvitellut kotimaat. Pohjois-Amerikan suomalainen lehdistö 1876–1923 ja ylirajaisen kulttuurin digitaalinen tutkimus" (ks. https://sites.utu.fi/kuvitellutkotimaat/).
Kulttuurihistorian oppiaineessa vedimme maisteriopintoihin kuuluvaa modernin aikakauden historia -teemaryhmää yhdessä Heli Rantalan kanssa kesään 2024 asti. Osallistun välillä myös muuhun kuten luento-opetukseen.
- Arkiston muodonmuutos? Kulttuurintutkijan elämäntyöstä digitaaliseksi kulttuuriperinnöksi (2025) Oiva, Mila; Paju, Petri; Salmi, Hannu
(D1 Ammatillinen blogikirjoitus) - Benjamin Mitro ja visio Vienan teollistamisesta (2025)
- Karjalan heimo
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Chain reaction of trust: The Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) and efforts to improve nuclear safety in the former Soviet Union in 1990–2022 (2025) Paju, Petri
(O2 Muu julkaisu ) - Digitoidut aineistot ovat historioitsijalle lahja – jätämmekö vastaavan lahjan tuleville sukupolville? (2025)
- Aurora
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Digitoidut aineistot ovat historioitsijalle lahja – jätämmekö vastaavan lahjan tuleville sukupolville? (2025)
- Turun yliopiston blogi
(O2 Muu julkaisu ) - Kuinka ammoniakin historiaa tutkimalla torjutaan ilmastonmuutosta? (2025) Paju, Petri
(D1 Ammatillinen blogikirjoitus) - Luottamuksen ketjureaktio: Säteilyturvakeskus ja ydinturvallisuuden parantaminen entisen Neuvostoliiton alueella 1990–2022 (2025) Paju, Petri
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Något gammalt, något nytt, något lånat. Textåterbruk inom Sverige, Finland och Svensk-Amerika 1645–1918 (2025)
- Mediehistorisk årsbok
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Tekniikan Waiheita -lehti digitoitu 1980-luvun ensimmäisistä artikkeleista alkaen (2025)
- Tekniikan Waiheita: Teknik I Tiden
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Ensimmäiset suomalaiset tekniikan tohtorit (2024)
- Tekniikan Waiheita: Teknik I Tiden
(A2 Vertaisarvioitu katsausartikkeli tieteellisessä lehdessä) - Suomi tarvitsee ”ydinjätemuistin” (2024)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Benjamin Mitro – kansainvälinen kemisti Tampereelta (2023)
- Tekniikan Waiheita: Teknik I Tiden
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Crossing the Border: A bird’s-eye view on information flows between Sweden and Finland (2023) Information Flows across the Baltic Sea: Towards a Computional Approach to Media History Marjanen Jani, Paju Petri, Rantala Heli, Salmi Hannu
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Erkki Laurila – teknillisen fysiikan tekijä ja näkijä (2023)
- Tieteessä tapahtuu
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Historiantutkijat koronan keskellä. Kokemuksia kansainvälisestä tutkimushankkeesta (2023)
- Kulttuurihistoria nyt!
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Information Flows across the Baltic Sea: Towards a Computional Approach to Media History (2023) Lundell Patrik, Salmi Hannu, Edoff Erik, Marjanen Jani, Paju Petri, Rantala Heli
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - Inventing a New Industry in 1868: Newspapers and the lichen alcohol in an era of famine (2023) Information Flows across the Baltic Sea: Towards a Computational Approach to Media History Paju Petri
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Kirja-arvio: Syrjäytettiinkö suomalainen Oppenheimer? Fyysikko Lennart Simonsin tarina. Markus Ahlskog: Katsaus Suomen varhaiseen atomihistoriaan. 2022. ISBN 978-951-653-480-3 (2023)
- Tieteessä tapahtuu
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Medical and Miraculous Cures on Sale: Newspapers, advertisements and readers between fact and fantasy (2023) Information Flows across the Baltic Sea: Towards a Computional Approach to Media History Paju Petri, Salmi Hannu
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Professori Hans Andersin kasvatti tietotekniikan osaajien ensimmäistä sukupolvea (2023)
- Tieteessä tapahtuu
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä )



