Mirkka Danielsbacka
mirkka.danielsbacka@utu.fi +358 29 450 4052 +358 50 304 9408 |
Perhetutkimus; sosiaaliset suhteet; evoluutioteoreettinen sosiaalitiede; isovanhemmuus
Työskentelen sosiologian professorina INVEST-tutkimuskeskus ja lippulaivassa Turun yliopistossa. Väittelin Helsingin yliopistosta Suomen ja Pohjoismaiden historiasta vuonna 2013 ja yhteiskuntapolitiikasta vuonna 2016. Historian alan väitöskirjassani tutkin sotavankien kohtelua Suomessa jatkosodan aikana ja yhteiskuntapolitiikan väitöskirjani käsitteli isovanhempien investointeja. Olen työskennellyt aiemmin Helsingin yliopistossa ja Turun yliopistossa opetus- ja tutkimustehtävissä sekä Väestöntutkimuslaitoksella.
Tutkimusaiheeni keskittyvät poikkitieteelliseen perhetutkimukseen, ylisukupolvisiin suhteisiin, sosiaalisiin verkostoihin ja niiden vaikutukseen ihmisten hyvinvointiin. Lisäksi olen tutkinut muun muassa digitalisaation vaikutuksia parisuhteiden syntyyn ja perhesuhteisiin.
Toimin INVESTin kansainvälisen maisteriohjelman johtajana ja vedän ”Evolutionary perspectives” -kurssia sekä graduseminaaria. Ohjaan myös väitöskirjoja. Olen aiemmin opettanut paljon kvantitatiivisia menetelmiä, kausaalipäättelyä sekä erilaisia kursseja perhetutkimuksesta.
- Ikääntyvät suomalaiset auttavat sekä läheisiään että tuntemattomia (2022)
- Väestöliitto : Tietovuoto
(O2 Muu julkaisu ) - Määrälliset menetelmät historiantutkimuksessa (2022) Avaimia menneisyyteen. Opas historiantutkimuksen menetelmiin. Danielsbacka Mirkka
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Matrilateral bias of grandparental investment in grandchildren persists despite the grandchildren's adverse early life experiences (2022)
- Proceedings of the Royal Society B: Biological Sciences
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Meeting online and family-related outcomes: evidence from three German cohorts (2022)
- Journal of Family Studies
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Predictors of Social Media Use in Two Family Generations (2022)
- Frontiers in Sociology
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Prosocial activity in later life: are informal help and care associated with volunteering and charity? (2022)
- Ageing and Society
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Prosocial engagement among older Finns: Are informal help and care associated with volunteering and charity? (2022) Tanskanen Antti O., Hämäläinen Hans, Danielsbacka Mirkka
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - The interplay of grandparental investment according to the survival status of other grandparent types (2022)
- Scientific Reports
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - The profile of “super-helpers”? Findings from the Generational Transmissions in Finland survey (2022) Hämäläinen Hans, Tanskanen Antti O., Danielsbacka Mirkka
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - A systematic review of studies considering grandparenting, health, and well-being (2021) Danielsbacka Mirkka, Křenková Lenka, Tanskanen Antti O.
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Aunts and Uncles (2021) Oxford Handbook of Evolutionary Psychology and Parenting Tanskanen Antti O., Danielsbacka Mirkka
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Brothers and sisters across the life course: Eleven factors shaping relationship quality in adult siblings (2021) Brothers and Sisters - Sibling Relationships Across the Life Course Tanskanen Antti O., Danielsbacka Mirkka
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Digital and traditional communication with kin: Displacement or reinforcement? (2021) Danielsbacka Mirkka, Tammisalo Kristiina, Tanskanen Antti O.
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Does Parental Investment Shape Adult Children's Fertility Intentions? Findings From a German Family Panel (2021)
- Frontiers in Sociology
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Does transition to retirement increase frequence of volunteering: Findings from the Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe (2021) Tanskanen Antti O., Hämäläinen Hans, Arpino Bruno, Solé-Auró Aïda, Danielsbacka Mirkka
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Does Transition to Retirement Promote Grandchild Care? Evidence From Europe (2021)
- Frontiers in Psychology
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Does Transition to Retirement Promote Grandchild Care? Results from the Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe (2021) Tanskanen Antti O., Danielsbacka Mirkka, Hämäläinen Hans, Solé-Auró Aïda
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Killing of Siblings in Humans (2021) The SAGE Handbook of Domestic Violence Hämäläinen Hans, Tanskanen Antti O., Danielsbacka Mirkka
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Kin detection cues and sibling relationship quality in adulthood: The role of childhood co-residence duration and maternal perinatal association (2021)
- Evolution and Human Behavior
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Kin recognition and step-paternal investment: the effect of childhood co-residence duration (2021) Pettay Jenni, Danielsbacka Mirkka, Helle Samuli, Tanskanen Antti O.
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys )



