Jussi Lehtonen
FT
Koulutuksen kehittäminen; Koulutus; Opetus; Tulevaisuudentutkimus; Arkielämän tutkimus; Soveltava tutkimus; Avustajaeläimet; Eläinavusteisuus
Toimin koulutuksesta vastaavana tutkimuspäällikkönä Turun yliopiston kaikkien tiedekuntien yhteisessä Sote-akatemiassa. Vastuulleni kuuluu Sote-akatemian koko koulutustarjonta, sen kehittämisen johtaminen ja hallinnointi.
Koulutuskokonaisuus kattaa (maaliskuu 2023) jo lähes 90 opintopistettä vain Sote-akatemialle tuotettuja koulutussisältöjä. Opinnot on suunnattu sekä jatkuvan oppimisen tarjontana avoimen yliopiston kautta että Turun yliopiston tutkinto-opiskelijoille. Vastaan tästä laajasta kokonaisuudesta ja olen kehittämässä myös uusia koulutuksia. Työssäni korostuu yhteistyö yliopiston ulkopuolisten tahojen kanssa (esimerkiksi MOOC-opintojaksot). Teen myös post doc -tutkimusta tulevaisuuden eläinavusteisuudesta.
Olen työskennellyt Turun yliopistossa virka- ja työsuhteisena vuodesta 2000 alkaen, tästä ajasta kolme vuotta apurahalla väitöskirjaa tehden. Olen kiinnostunut koulutuksen kehittämisestä, opetuksesta ja opettamisesta sekä tulevaisuudentutkimuksen käyttämisestä osana työtäni ja tekemääni tutkimusta.
Minulla on laaja-alainen opettajan pätevyys ja monipuolinen kokemus opintojen kehittämisestä, suunnittelusta ja näiden johtamisesta. Käytän työssäni usein soveltavaa näkökulmaa ja pyrin tarjoamaan vaihtoehtoisia tulevaisuuden ratkaisuja sekä käytännön vaihtoehtoja. Osallistun myös Turun yliopiston esimiesvalmennukseen 2021.
Olen kiinnostunut eläinten tarjoamista mahdollisuuksista ihmisten arkielämässä erityisesti hyvinvoinnin tuottamisen näkökulmasta. Tutkimuskohteeni sijoittuu sosiaali- ja terveydenhuollon kentälle, pääasiallisena fokuksena erilaiset vaihtoehtoiset tulevaisuudet.
Väitöskirjaani Suomen maaseudun palvelujen tulevaisuudesta seurasi post doc -tutkimukseni osana Suomen Akatemian rahoittamaa "Eläinten toimijuus yhteiskunnassa" -tutkimushanketta. Tuossa tutkimuksessani käsittelin eläinten mahdollisuuksia vanhusten asumisessa ja hoivassa 2040-luvulla.
Toimin vuosikymmenen ajan oman tutkimushankkeeni Vankilat murroksessa johtajana; kohteena olivat Kakolanmäen vankilat Turussa sekä Konnunsuon vankila Lappeenrannassa. Tutkimushanke julkaisi yhteistyössä Turun vankilan kanssa laajan Kakolanmäestä kertovan historiikin vuonna 2016 (Harri Hakamäki / Jussi Lehtonen (toim.): Kakolan vankila 1853–2007).
Opetuskokemukseni on yli 1000 tuntia, joka on kertynyt erityisesti kulttuurien tutkimuksen ja tulevaisuudentutkimuksen aloilta. Olen suorittanut yliopistopedagogiikan 60 op:n opinnot Turun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa ja minulla on laaja-alainen opettajan pätevyys. Noudatan konstruktiivisen oppimiskäsityksen näkökulmia opetuksessani ja koulutusta suunnitellessani. Olen kiinnostunut opetuksen ja tutkimuksen yhdistämisestä, uusista opetusmenetelmistä sekä opiskelijoiden aktivoinnista. Muotoilen nykyisessä työssäni laajaa koulutuskokonaisuutta yhteistyössä yliopiston kaikkien kahdeksan tiedekunnan sekä monien ulkoisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Opetuksen lisäksi olen säännöllisesti ollut kutsuttuna puhujana sekä monissa tilaisuuksissa että mediassa. Tarkempia tietoja näistä löydät LinkedIn-profiilistani (linkki yllä).
- Tassut ja kaviot vaikuttavat hyvinvointiin yhteiskunnassamme (2023)
- Dialogiblogi : Sote-akatemian monialainen blogi
- Terveyttä ikääntyville monialaisella yhteistyöllä (2021)
- Dialogiblogi : Sote-akatemian monialainen blogi
- Avustajaeläimet ja ikäihmiset tulevaisuudessa. Skenaarioita 2040-luvulle. (2020) Kanssakulkijat. Monilajisten kohtaamisten jäljillä. Jussi Lehtonen
- Eläimellistä tutkimuksentekoa - kenttätöitä koiran kanssa (2019) Liikettä rajapinnoilla - keskusteluja etnologian osallistavuudesta Lehtonen J
- Interdisciplinary education and research as a basis for the integration of social and health care (2019)
- International Journal of Integrated Care
- The emerging nature of participation in multispecies interaction design (2018) Proceedings of the 2018 Designing Interactive Systems Conference : 2018 Designing Interactive Systems Conference, 09-13 Jun 2018, Hong Kong, China Mancini C., Lehtonen J.
- Avustajaeläinten ja ikäihmisten yhteinen tulevaisuus. Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia rakentamassa. (2017)
- Sananjalka
- Eläimet tuovat hyvinvointia ihmisille. (2017)
- Turun Tienoo : Liedon, Maarian, Paattisten, Ruskon ja Vahdon paikallislehti
- Kansatieteellinen tulevaisuudentutkimus : Jussi Lehtosen lectio praecursoria Turun yliopistossa 22.10.2016 (2017)
- Elore
- Kakolan vankila 1853–2007 (2016) Jussi Lehtonen
- Lääninvankila (2016) Kakolan vankila 1853-2007 Jussi Lehtonen
- Skenaarioita maaseudun palveluista. Kaupat, kirjastot, pankit ja postit historiasta tulevaisuuksiin (2016) Lehtonen Jussi
- Vankimielisairaala Annes (2016) Kakolan vankila 1853-2007 Jussi Lehtonen
- Johdanto (2015) Askel kulttuurien tutkimukseen Veikko Anttonen, Pekka Hakamies, Pia Olsson, Jussi Lehtonen
- Tulevaisuudentutkimuksesta (2015) Askel kulttuurien tutkimukseen Jussi Lehtonen
- Vertailevasta kansatieteestä eurooppalaiseen etnologiaan (2015) Askel kulttuurien tutkimukseen Jussi Lehtonen, Timo J. Virtanen
- Landscape, Place, Locality and Space – Ethnological Symposium. Turku, Finland, 5-8 June 2013 (2013)
- Ethnologia Fennica : Finnish Studies in Ethnology
- Landscape, Place, Locality and Space. – Suomalais-unkarilais-virolainen symposium. Turku 5.–8.6.2013. (2013)
- Ethnos-tiedote
- Shop assistants in retail shops: A Stereotypical Salesperson in the 20th and 21 st Century Finland (2011) Past and Present Stereotypes: Ethnological, Anthropological Perspectives Jussi Lehtonen
- Alkusanat: Tutkimuskohteena Konnunsuon vankila (2010) ”Siitä ei tarvitse puhua, kun se on joka hetki mukana”. Loppuraportti Konnunsuon vankilan kenttätöistä 2010 Lehtonen J