Anders Blom
 


andblo@utu.fi









Poliittinen vaikuttaminen eli vaikuttajaviestintä
Euroopan unionissa vaikuttaminen
Eturyhmien ja yritysten yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Lobbauksen tutkimus, lobbaukseen liittyvät eettiset kysymykset ja säätely
Avoimuusrekisteri, poliittinen journalismi
Suomen ulkopolitiikan historia, Euroopan unionin jäsenyyshistoria
Neuvostoliiton poliittinen ja Uuden Venäjän lähihistoria
Pietarin ja sen poliittiset vaikuttajat







Tavoitteeni on olla sillanrakentaja työelämän, yhteiskuntasuhteiden ja
yliopiston kolmiossa. Painotan vuoropuhelua. Yhteiskunnallisessa
päätöksenteossa ratkaisujen motiiveina ovat myös eturyhmien taloudelliset edut. 

Olen
opiskellut Turun yliopistossa valtio-oppia, poliittista historiaa ja
kansainvälistä oikeutta vuosina 19761982.
Valtiotieteiden maisteriksi valmistuin 1982, valtiotieteiden tohtoriksi
puolestaan 2018. 

Olin toimittaja
Uudessa Suomessa 1983–1985, Turun Sanomissa poliittisen ja ulkomaan toimitusten
päällikkönä 1986–1988. Markkinointiviestinnän esimiestehtävissä olin Adax-ryhmässä
1989–1991.

Eurofacts
Oy:ssa olen osakkaana ja toimitusjohtajana 1991–2003
sekä 2011–2016. Rakensin yhtiölle verkostot Euroopan unionin instituutioissa
sekä myös uudella Venäjällä, missä toimin Pietarin kaupunginhallinnon
neuvonantajana 1995–2017. Pietarissa palvelin suuria suomalaisia yrityksiä,
jotka investoivat Venäjälle ja Pietariin.

Toimin
Perheyritysten liiton osa-aikaisena pääsihteerinä 1997–2002 ja päätoimisena
toimitusjohtajana 2003–2010. Olin luomassa elinkeinoelämän järjestöjen
yhteistyöstrategiaa ”suomalaisen omistajuuden neuvottelukuntaa” 2004–2010. Olin
perustamassa Perheyritysten liittoa ja Euroopan perheyritysten
yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen keskittynyttä yhteistyöliittymää European
Family Business (EFB) -organisaatiota.

Turun yliopiston
toiminnan tukemiseen olen osallistunut Turun Yliopistosäätiön hallintoneuvoston
jäsenenä sekä säätiön Eurooppa-rahaston hoitokunnan puheenjohtajana. Olen
Eurooppa-Foorumi Turussa ry:n puheenjohtaja 2018 alkaen.

Olen järjestämässä talvella 2020 Turussa konferenssia ”Regulating Lobbying
in Finland 2020”, joka on tiedeyhteisön, eturyhmien, yritysten, median,
hallinnon ja politiikan toimijoiden uusi alusta Eurooppa-Foorumin yhteydessä.













Tutkin
avoimuusrekisterin perustamista Eduskuntatutkimuksen keskuksessa. Seuraan
aktiivisesti Venäjän politiikkaa. Teemoihin kuuluu erityisesti ns. ”Suomen
malli” eli korporatiivinen toimintatapa. Väittelin 2018 aiheesta. Katso
julkaisut.





Taloudelliset eturyhmät politiikan sisäpiirissä,
Tutkimus liike-elämän poliittisesta vaikuttamisesta kolmikantaisessa Suomessa 1968-2011, 2018, Annales C 454, ISBN 978
(Painettu/Print) ISBN 978 (Sähköinen/Pdf) ISSN (Painettu), ISSN 2343-3205
(Verkkojulkaisu)



 



Veljeskunta. Lobbaus Suomen poliittisessa
järjestelmässä. Gummerus 2018. ISBN 978-951-24-0749-1



 



”Edunvalvontaa
kotipihalta Breydeliin – lobbauksen teoriaa ja käytännön kokemuksia”. Artikkeli
teoksessa RAUNIO, TAPIO & WIBERG, MATTI (TOIM.): Päätöksenteko Euroopan
unionissa – selkeä johdatus monimutkaiseen vallankäyttöön. Gaudeamus:
Helsinki. 





 





 



Tekijä
on kirjoittanut Turun Sanomiin vuodesta 1996 alkaen alioita.









Luentosarja ”Vaikuttajaviestinnän mestariluokka” sekä
työelämäpohjaiset tapaamiset ja tapahtumat.







Last updated on 2024-06-01 at 01:22