Elina Karvo
MA
ejkarv@utu.fi |
populaarikulttuuri; elokuvahistoria; televisiohistoria; ystävyystutkimus; miestutkimus; Iso-Britannia; Sherlock Holmes
Olen syntynyt, kasvanut ja karaistunut Lapissa, ja aloitin kulttuurihistorian opinnot avoimen yliopiston kautta vuonna 2006. Muutto Turkuun opintojen perässä tapahtui vuonna 2008. Jo opintojen aikana tutkimuksellisten kiinnostuksieni kohteeksi tarkentuivat populaarikulttuuri, elokuvahistoria, miestutkimus sekä erityiskohteena Sherlock Holmes. Valmistuin maisteriksi 2013 ja aloitin jatko-opinnot seuraavana vuonna. Tällä hetkellä asun jälleen kotiseuduilla Kemijoen varrella.
Vapaa-ajallani olen aktiivinen yhdistystoimija. Vuonna 2013 olin mukana perustamassa Suomeen Sherlock Holmes -yhdistystä Sherlock Finland ry, ja teen myös tutkimustyötä Sherlock Holmesin varhaisista esiintymisistä suomalaisessa kulttuurissa. Vuosina 2019-2020 olin mukana Turun historiallisen yhdistyksen johtokunnassa sihteerin roolissa. Olen toiminut vuodesta 2020 alkaen Kulttuurihistorian seuran sihteerinä ja olen mukana myös seuran Capsa Historiae -julkaisun toimituskunnassa.
Olen työskennellyt paljon kulttuuri- ja museoalalla, toimien mm. näyttelytuottajana Länsi-Suomen elokuvakomissiolla, museo-oppaana Turun linnassa, projektityöntekijänä Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolla, ja opasvalvojana Lapin maakuntamuseolla.
Väitöstutkimukseni käsittelee miesten välisen ystävyyden kuvauksia Iso-Britanniassa tuotetuissa tv-sarjoissa 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Tutkimukseni kohteena olevat tv-sarjat - Brideshead Revisited (1981), Sherlock Holmes (1984-1994) ja Jeeves and Wooster (1990-1993) - ovat kirjallisuuteen perustuvia ja menneisyyteen sijoittuvia sarjoja, joiden keskiössä on kahden miehen välinen tiivis ystävyys. Olen kiinnostunut siitä, miten nämä sarjat suhteutuvat osaksi 1980-90-lukujen yhteiskunnallista ja kulttuurista keskustelua miesten välisistä suhteista sekä osaksi ystävyyskäsityksen historiaa.
Kesäkuu 2022 - helmikuu 2023: Lapin yliopiston kulttuurihistorian yliopisto-opettaja (ma.)
Syys-lokakuu 2022: Tuutorina Turun avoimen yliopiston kurssilla "Historia ja arkeologia tieteenaloina"
Loka-joulukuu 2021: Lapin yliopiston kulttuurihistorian yliopisto-opettaja (ma.)
Syksy 2020:
- Tuutorina Turun avoimen yliopiston kurssilla "Kulttuurihistorian aikakaudet" (perusopinnot) yhdessä Hanne Koiviston kanssa
- Tuutorina Turun avoimen yliopiston kurssilla "Avaintekstejä kulttuurihistoriaan" (aineopinnot)
Syksy 2019:
- Kurssin "Miehet, tunteet ja ihmissuhteet (länsi)eurooppalaisessa populaarikulttuurissa" Helsingin yliopistolla suunnittelu ja opettaminen
- Tuutorina Turun avoimen yliopiston kurssilla "Kulttuurihistorian aikakaudet" (perusopinnot) yhdessä Hanne Koiviston kanssa
- Opintosuoritusten arviointi Turun avoimen yliopiston kurssilla "Kulttuurihistorian metodologia ja historia" (perusopinnot)
- Opettajana "Maailmankartalla mediassa" -kurssilla Helsingin yliopistolla yhdessä Outi Hakolan ja Antti Korpisaaren kanssa
Kevät 2019: Elokuvahistorian tutkimusryhmä Noora Kallioniemen kanssa; aiheena suomalainen elokuva 1980-luvun alussa
Lukuvuosi 2017-2018: Yhtenä vetäjistä maisterivaiheen kulttuurihistorian opiskelijoille tarkoitetussa populaarikulttuurin teemaseminaarissa
Syksy 2017: Elokuvahistorian tutkimusryhmä Noora Kallioniemen kanssa; aiheena suomalainen elokuva 1970-luvulla
- KH50: Kulttuurihistorialliset ystäväni, Martin Guerre ja Sherlock Holmes (2022) Karvo Elina
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Suomen ensimmäinen Sherlock Holmes (2022)
- Kritiikki
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Crowdsourcing metadata for audiovisual cultural heritage : Finnish full-length films, 1946–1985 (2020)
- CEUR Workshop Proceedings
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa) - Historiallisesta fiktiosta tutkijan silmin (2018)
- Historiallinen Aikakauskirja
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Suomen ensimmäinen Sherlock Holmes oli ruotsalainen (2018)
- Turun yliopiston blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kirja-arvio: Komedian historiallisuuden monet ulottuvuudet.Rami Mähkä (2016): Something Completely Historical. Monty
Python, History and Comedy. (2017)- Lähikuva
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Lama-ajan joutilas mies ja homososiaalinen yhteisö Pekko Aikamiespoika -elokuvissa 1993‒1997 (2017)
- Lähikuva
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Populaarikulttuurin monet muodot (2016)
- Hiiskuttua: Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan verkkolehti
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Mitä salaperäisin veikko : Sherlock Holmesin mieskuvan rakentaminen Granadan tuottamissa TV-sarjoissa 1984-1994 (2013) Karvo elina
(G2 Pro gradu, diplomityö, YAMK-opinnäytetyö)