Opiskelijavalinnat ovat opettajankoulutuksessa muun korkeakoulutuksen tapaan keskellä poikkeuksellisen suurta myllerrystä. Todistusvalinnan painoarvon lisäämisen kaltaisten yleisreformien ohella opettajankoulutuksessa toteutetaan myös alakohtaista valintauudistusta, jonka seurauksena siirrytään aitoon yhteisvalintaan. Artikkelissamme tarkastelemme, miten vuoden 2020 mittavat muutokset suhteutuvat siihen valintauudistusten jatkumoon, jota luokanopettajakoulutuksen historiassa on toteutettu. Erityisaseman artikkelissamme saavat vuoden 1989 sukupuolikiintiön poistuminen, vuoden 1997 valintojen aikaistaminen elokuulta kesäkuulle, vuonna 2007 valtakunnalliseksi laajentunut VAKAVA-yhteistyö sekä näiden uudistusten syyt ja niistä koituneet seuraukset. Artikkelimme osoittaa, että loogiseen päättelyyn nojaaminen on opiskelijavalintojen kehittämisessä runsaasti käytetty, mutta varsin tehoton keino. Tämä on havaittavissa paitsi opettajankoulutuksessa myös korkeakoulutuksessa laajemmin: toteutetuilla valintauudistuksilla on harvoin saavutettu niille ennalta asetettuja tavoitteita. Sen sijaan uudistuksia vaikuttavat usein leimaavan erilaiset ei-aiotut sivuvaikutukset.