Suomalaisessa puumytologiassa koivu, mänty, kuusi tai miksei myös Genesiksen omenapuu ovat hyviä esimerkkejä ongelmattomasta lajikategorialuokituksesta.  Pihlaja sopii huonosti prototyyppisen puun ihanteeseen. Pihlaja on kesyttämätön puulaji. Toisin kuin hedelmiä tuottavat puut, pihlaja ei muodosta tarhaa. Pensaiden tavoin, pihlaja tuottaa marjoja, mutta happamuudesta johtuen ne ovat ei-syötäviä. Pihlaja on siten puu, joka ei oikein mukaudu ehtoihin, joilla puita luokitetaan kulttuurisidonnaisiin kategorioihin. Pihlaja-uskomukset ovat syntyneet osana ihmisen ympäristötietoa ja ympäristösuhdetta. Ihmistä ja ympäristöä ei ole mielekästä erottaa toisistaan tai typistää kulttuuri-luonto -käsiteparin avulla kahdeksi vastakkaiseksi luokaksi. Vaikka ihmiset ovat taipuvaisia lataamaan tiettyihin maastoihin, ympäristö- ja maisematyyppeihin enemmän uskonnollis-myyttistä sisältöä kuin toisiin, on kuitenkin syytä pitää mielessä, etteivät ympäristötyypit itsessään ole sen paremmin pyhiä kuin maallisiakaan. Ne vetävät puoleensa puhetta pyhyydestä, niiden arvosta ja loukkaamattomuudesta, asteittaisesti ja ajoittaisesti niiden intressien ja aikomusten perusteella, jotka ovat ihmisille tärkeitä yhteisöllisten, taloudellisten tai yksilöiden asemaan liittyvien perinteiden ja elämänkäytäntöjen turvaamiseksi.