Kansainvälistymisen seurauksena Suomessa joudutaan entistä useammin arvioimaan sellaisia oikeudellisia järjestelyjä, joita oma oikeuskulttuurimme ei tunne. Kirjoittaja kysyy, miten avioliiton solmimiseen islamin oikeuden mukaan kuuluva morsiusraha (mahr) olisi otettava huomioon avioliittolain nojalla toimitettavassa osituksessa. Mahr-lahja voidaan sopia annettavaksi heti, mutta tavallisimmin vain osa siitä annetaan vihkimisen yhteydessä ja loppuosa jää velaksi, joka on sopimuksen mukaisesti maksettava myöhemmin esimerkiksi avioeron tai miehen kuoleman jälkeen. Mahr-lahjat vaihtelevat taloudelliselta arvoltaan sadoista euroista jopa satoihin tuhansiin euroihin. Islamilaisessa aviovarallisuusjärjestelmässä, joka perustuu puolisoiden omaisuuden erillisyydelle, mahr kuuluu vaimolle ja antaa hänelle taloudellista turvaa avioliiton purkautuessa. Helin pohtii, miten lykättyä ja täyttämättä olevaa mahr-lahjaa on suomalaisessa osituksessa käsiteltävä. Onko kyseessä osituksen esisopimus vai varallisuusoikeudellinen sopimus? Onko puolisoiden katsottava mahrsopimuksella luopuneen oikeudestaan vaatia avioliittolain mukaista tasinko-ositusta, ja jos vastaus on kieltävä, olisiko mahr-lahja osituksessa miellettävä kertaluonteiseksi elatusavuksi tai lahjanlupaukseksi? Vastaaminen vie kirjoittajan syvälle aviovarallisuusjärjestelmämme peruskysymyksiin.