Hélène
Cixous tunnetaan paitsi algerialais-ranskalaisena sukupuolieron ajattelijana
myös erittäin tuotteliaana ja uudistusvoimaisena kokeilevana kaunokirjailijana.
Hän on itse sanonut arvostavansa fiktioitaan enemmän kuin teoreettisia tai
puoliteoreettisia esseitään, mutta tästä huolimatta juuri ne kuitenkin tunnetaan
hänen teoksistaan parhaiten, erityisesti essee-manifesti ”Medusan nauru” (1975,
suom. 2013), jossa hän esittelee tunnetun käsitteensä écriture féminine,
niin kutsuttu naiskirjoitus tai feminiininen kirjoittaminen. Écriture
féminineä ja Cixous’n ajattelua ylimalkaan on arvosteltu naiseuden
essentialisoimisesta. Luennassani hänen fiktiivisestä proosateoksestaan Souffles
(1975), joka ilmestyi samana vuonna ”Medusan naurun” kanssa, osoitan kuitenkin,
että kyseessä on sekä sisällöltään että kieleltään esimerkillisen antiessentiaalinen
teos ja että naiskirjoituksen ilosanoma ulottuu feminiinisyydestä queeriin ja
transiin.