Tämä artikkeli tarkastelee kysymyksiä vallasta ja politiikasta musiikintutkimuksessa suhteessa kulttuurintutkimukseen, feministisiin uusmaterialismeihin sekä Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin prosessifilosofiasta innoittuneeseen feministiseen ajatteluun. Keskityn niihin uusiin näkökulmiin, joita uusmaterialistiset käsitykset mikropolitiikasta ja tulemisesta voivat tarjota verrattuna aiempiin, enemmän makropolitiikkaan keskittyviin valtakäsityksiin erityisesti sosiaaliseen konstruktionismiin nojaavassa tutkimuksessa. Tarkastelen näitä kysymyksiä suhteessa etnografiseen kenttätyöhön, jonka toteutin turvapaikanhakijoille suunnatuissa musiikkileikkikoulutilanteissa. Ehdotan, että vaikka suomalaisessa vastaanottokeskuksessa pidetyt musiikkileikkikoulutuokiot sisälsivätkin epäsymmetrisiä makrotason valtasuhteita, niihin sisältyi myös mikropoliittista antirasistista potentiaalia, jonka uusmaterialistinen lähestymistapa tuo esiin.   

Artikkelin tutkimusasetelma nostaa keskiöön rodun ja rodullistamisen. Vaikka otankin huomioon sellaiset makrotason, tai Deleuzen ja Guattarin termein molaarisen tason, kategoriat kuin musta/värillinen ja valkoinen, pyrin myös purkamaan tätä hegemonista kahtiajakoa. En lähesty näitä kategorioita yksinomaan toisistaan erillisinä, jo tiedettyinä ilmiöinä, vaan osoitan molekulaarisen tulemisen käsitteen avulla, miten rodullistetut subjektiviteetit alati muodostuvat ja muuttuvat erilaisissa suhteissa. Musiikillisia prosesseja onkin olennaista tutkia samanaikaisesti makro- ja mikropolitiikan tasolla: huomaten sekä materiaalisia ja sosiaalisia tulemisen prosesseja että jäykempiä molaarisia rakenteita; ja huomioiden sekä olemassa olevat valtakamppailut että sellaiset uudet kytkennät, jotka voivat edistää antirasistista politiikkaa. Tässä artikkelissa tarkastelemani molekulaariset tulemiset musiikkileikkikoulutilanteissa liittyivät ei-representoiviin liikkeisiin, eleisiin ja kieleen sekä eri soitinten aktiiviseen materiaalisuuteen, joka osaltaan muovasi musikoivien ihmisten suhteita ja toimintaa.