Rannansiirtyminen on Suomessa pitkään tunnistettu ilmiö. Pohjanmaalla jo yhden sukupolven aikana merestä on noussut laajoja maa-alueita. Ensimmäinen Suomen rannansiirtymistä koskeva kirjallinen lähde on vuodelta 1621. Siinä Turun piispa Eerik Sorolainen käsittelee saarnassaan rannikkoalueiden kuivumista.

Rannansiirtyminen johtuu siitä, että jääkauden aikana kilometrien paksuinen mannerjäätikkö painoi maan kuoren kallioperälohkot pehmeämpään maan vaippaan ja jäätikön sulettua maan kuoren lohkot alkoivat palautua (nousta) alkuperäiseen, ns. isostaattiseen, tasapainotilaansa, mikä jatkuu edelleen nykypäivänä.

Maan kohoamisen nopeus vaihtelee eri osissa maata. Suurinta kalliolohkojen vajoaminen oli jäätiköitymisen keskusalueella Perämeren pohjukassa, missä vastaavasti myös maan kohoaminen on suurinta, nykyisin n. 9 mm vuodessa. Täällä jäätikkö oli enimmillään n. 4 km paksu. Alueella sijaitsevat myös korkeimmat muinaisrannat, joista ylin, 220 m meren pinnan yläpuolella, on Tervolan Vammavaarassa.

Eteläisimmässä Suomessa, Hangon seudulla, maankohoaminen on nykyisin enää noin 3,6 mm/vuosi. Kolmen viimeisen vuosikymmen ajan tapahtunut voimakas ilmaston lämpeneminen ja siitä johtuva meriveden nousu myös hidastaa rannansiirtymistä tällä hetkellä n. 1,5 mm/vuosi. On ennustettavissa, että jossain vaiheessa meren pinnan nousu voittaa maan nousun ja ranta alkaa taas siirtyä maalle päin.  

Rannansiirtymiskäyrä kuvaa merenpinnan korkeutta eri aikoina. Tuorein ja luotettavin tutkimus, jossa on matemaattisesti laskettu koko Suomen rannikkoalueen rannansiirtyminen ja esitetty rannansiirtymiskäyrät alueittain, on vuodelta 2009. Tämä Posiva Oy:n tekemä tutkimusraportti liittyy Olkiluodon ydinjätteiden loppusijoituspaikan turvallisuusselvityksiin. Tässä esitetty Hiittisten rannansiirtymiskäyrä perustuu Posivan raportin Tammisaaren rannansiirtymiskäyrään. Hetkelliset ja paikalliset kylmä- ja lämpökaudet, kuten nk. ”pieni jääkausi” (n. 1400–1700), eivät tutkimusten mukaan käytännössä vaikuttaneet rannansiirtymiseen. Nykyisin rannansiirtyminen on kohtuullisen luotettava ajoitusmenetelmä, jolla voidaan päästä 20–50 vuoden ja 10 cm korkeustarkkuuteen noin kuluneen viimeisen 2000 vuoden aikana.

Artikkelissa esitetään kummankin, Hiittisten ja Rosalan, saarten rannansiirtymistä kuudessa eri kartassa, joissa muinaisrannan vedenkorkeudet vastaavat vuosia 1, 500, 800, 1000, 1200 ja 2024. Kuvista on helppo vertailemalla havaita, kuinka ranta on siirtynyt aikojen saatossa. Vanhat rantavallit ovat parhaiten näkyvissä hiekkaliepeisen Kuggbergenin kalliomäen ympärillä Rosalassa.  Rannansiirtymiskuviin on merkitty myös nykyiset kiinteistörajat paikkojen sijaintien hahmottamisen helpottamiseksi.

Rannansiirtymisen avulla voidaan nähdä, mitä alueita on ylipäänsä saatettu asuttaa eri aikoina. Kivikauden asuinpaikkoja ei esim. Hiittisissä ja Hangon-Tammisaaren seudulla voi löytyä alueilta, jotka ovat nykyisin alle 17 m korkeudella merenpinnasta. Kivikaudella pyyntikulttuurien elinpiiri ja toiminta olivat rantasidonnaisia. Mantereella asutus seurasi vetäytyvää merenrantaa ja suhteessa lähempänä rantaa sijainneet asuinpaikat ovat nuorempia kuin kauempana sijaitsevat. Saaristossa muinaiset kalastajat ja metsästäjät rantautuivat ensimmäisinä pyyntimatkoillaan merestä nousseille luodoille ja saarille.

Meren pinta oli Hiittisten seudulla jääkauden jälkeen n. 12 000 vuotta sitten n. 90 m korkeammalla kuin nykyisin. Ensimmäisenä alueena Hiittisissä Litorinameren alta paljastui n. 2850 eaa. Rosalan saaren korkein, kallioinen laki, Vaktanbergen (27,3 m mpy.). Hiittisten saaren korkein kalliolaki, 20,8 m mpy., alkoi nousta merestä paljon myöhemmin, n. 2000 eaa. Pronssikauden aikana (1500–500 eaa.) pienemmistä saarista alkoi hiljalleen muodostua kaksi suurempaa aluetta. Rannan korkeus pronssikaudella vaihteli välillä +17,8 – +11,6 m mpy.  Todennäköisesti Rosalan-Hiittisten alueella oli vasta keskeisellä rautakaudella riittävän suuria yhtenäisiä alueita asutusta varten. Vakituisen asutuksen alun ajoittaminen on hankalaa, mutta ainakin jo viikinkiajalta on varmoja esinelöytöjä.