Tutkimuksessa selvitetään oppimisentarina-menetelmän pedagogista käytettävyyttä osana perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista 6–9-vuotiaiden oppilaiden formatiivista arviointia opettajaopiskelijoiden kokemuksia tarkastelemalla. Oppimisentarina kertoo aikuisen tekemistä havainnoista lapsen oppimiseen liittyen, tarjoten samalla ehdotuksen uusista oppimistavoitteista ja niiden saavuttamisen keinoista. Tutkimusaineisto on kerätty osana luokanopettajakoulutuksen ohjattua opetusharjoittelua perusopetuksen vuosiluokilla 1–3. Tutkimusaineisto koostuu harjoittelujakson lopuksi toteutetuista oppimisentarina-menetelmää koskevista ryhmäkeskusteluista (N = 9), joihin osallistui 29 opiskelijaa. Aineistoa käsiteltiin kahdessa sisällönanalyysin vaiheessa tavoitteena eritellä oppimisentarinan käyttökokemusta formatiivisen arvioinnin välineenä. Ensimmäisessä vaiheessa analyysiyksikkönä olivat ilmaisut, joissa opettajaopiskelijat kuvasivat kokemustaan ja sen eri puolia. Toisessa vaiheessa analyysi yhdistettiin tiiviimmin teoriaan. Tehtyjä tulkintoja tarkasteltiin formatiivisen arvioinnin suunnasta palautteenannon, opettajan pedagogisten ratkaisujen, tavoitteenasettelun, vertaisoppimisen ja itsearvioinnin näkökulmista. Käytettävyystutkimuksen näkökulmasta aineistoa tarkasteltiin vaikuttavuuden, tehokkuuden ja tyytyväisyyden kriteerien suuntaisesti. Opiskelijat arvioivat oppimisentarinan ensisijaisesti formatiiviseksi palautteenannon välineeksi. Heidän mukaansa oppimisentarina-menetelmä mahdollistaa muiden kuin perinteisten oppisisältöjen näkyväksi tekemisen ja huomion kiinnittämisen oppilaan toiminnasta ja oppimisesta tehtyihin positiivisiin havaintoihin. Erityisen merkityksellisenä oppimisentarina-menetelmä koettiin taide- ja taitoaineissa. Positiiviset havainnot oppimisentarinan jakamisen hetkistä vastaavat aikaisempia kansainvälisiä tutkimustuloksia, palautteenannon opettajanäkökulma taas Suomessa tehtyjä havaintoja opettajaopiskelijoista.  Opiskelijoiden havaitsema oppilaiden tottumattomuus positiivisiin havaintoihin tai kahdenkeskisiin hetkiin opettajiensa kanssa poikkeaa jossain määrin aiemmista tutkimuksista ja herättää keskustelua suomalaisesta arvioinnin kulttuurista. Oppimisentarina-menetelmää kohtaan esitetty kritiikki vastaa aikaisempia tutkimustuloksia menetelmän subjektiivisuudesta, haastavuudesta ja aikaa vievyydestä.