”The identity of the city bears on the identity of those living in it, and vice versa: the urban environment reflects human needs and values”[1].

Kaupungit ja kunnat voidaan hahmottaa monella tapaa[2]. Kunnalla on esimerkiksi oma fyysinen sekä kulttuurinen olemuksensa, jonka tekevät mm. kuntalaiset, luonto, asuinympäristöt ja infrastruktuuri. Lisäksi kunta on oikeudellinen organisaatio, jolla on Suomessa perustuslaillinen itsehallinto, vaaleilla valitut päättäjät ja vaihtelevan kokoinen virkakoneisto. Kuntien fyysiskulttuurinen olemus ja organisatorinen olemus usein sekoittuvatkin arkikielessä, jossa on tavallista sanoa, että paikkakunta on jonkinlainen. Tällöin voidaan tarkoittaa koko kokonaisuutta, kuntaa organisaationa, paikan mielikuvaa, yhteisöä tai jotakin muuta. Onkin oltava tarkkana mikä merkitys paikannimen taakse on tarkoitettu. Tässä kirjoituksessa käsittelen erityisesti kaupunkiorganisaatiota. Kaupunkikulttuurin sijaan suurennuslasin alle joutuu kaupungin kulttuuri, erityisesti päätöksentekokulttuuri.

Paikan identiteetti sekä siihen liitetyt ominaisuudet muuttuvat ajan kuluessa. Sama paikka eri aikana voidaankin hahmottaa tavallaan kahtena eri paikkana kun sen olemusta tarkastellaan kahdessa eri ajassa. Tässä kirjoituksessa tavoitteena on lähteä tarkastelemaan Turkua kahtena paikkana vuosien 2000 ja 2020 näkökulmista, ja tuoda esille mitä niistä voidaan sanoa. Mitä tavoitteet ja arvot vaikuttavat näissä kaupungeissa? Onko Turku muuttunut päätöksenteko-organisaationa kahdessa vuosikymmenessä merkittävästi ja jos on, mihin suuntaan?

[1] Haapala 2003, 13.

[2] Kirjoituksessa käytetään kunnan ja kaupungin termejä osin ristiin. Mikäli kyseessä on yleisestä kuvauksesta, ovat kaupunkeja koskevat tiedot suurimmaksi osaksi sovellettavissa kaikkiin kuntiin. Käytän yleistä tilannettakin koskevissa lauseissakin enemmän termiä kaupunki, vaikka kaikki kunnat eivät ole kaupunkeja mutta kaikki kaupungit kuntia, siksi että tämän kirjoituksen esimerkkinä oleva kunta on kaupunki.