Väitöskirja tarkastelee, millaisia kokemuksia naisilla on kaljuudesta sekä miten naisten hiuksettomuuteen suhtaudutaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Tutkimuksen kohteena ovat kaljuuden kokeneiden naisten omakohtaiset kokemukset sekä julkinen keskustelu aiheesta. Tutkimus esittää, että naisten kaljuus on edelleen poikkeuksellista ja sukupuoleen yleisesti sopimatonta, vaikka 2000-luvulla naisten kaljuudesta on tullut näkyvämpää.

Tutkimusaineistona on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kaljut naiset -keruun kirjoituksia sekä Kansalliskirjaston ja Sanoma-arkiston digitoitua suomenkielistä sanomalehtiaineistoa. Tutkimuksen ajallinen konteksti on pääasiassa 1990-luvulta 2020-luvulle. Työssä käytetyt analyysimenetelmät ovat lähiluku, teemoittelu, sisällönanalyysi ja kulttuurianalyysi. Etnografia ja kulttuurianalyysi luovat metodologi-sen perustan tutkimukselle. Tutkimus tukeutuu kehollisuuden, sukupuolen ja hyvin-voinnin teoreettisiin käsitteisiin ja osallistuu kulttuurisen terveystutkimuksen sekä kehonormatiivisuuden ja pukeutumistutkimuksen kentillä käytävään tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tutkimuksessa on huomioitu sekä omaehtoisesti kaljut naiset että sairauden tai sen hoidon takia hiuksensa menettäneet, kuten alopeetikot ja syöpähoitojen takia hiuksettomat. Tutkimus vahvistaa tuloksia siitä, että naisten kaljuus on vahvasti identiteettiin ja omaan toimijuuteen vaikuttava asia. Samalla se jatkaa keskustelua naisten kaljuuden vaikutuksesta elämänhallintaan ja sukupuolen ilmaisuun. Kaljuus voi vaikuttaa itsetuntoon ja ihmissuhteisiin ja muuttaa pukeutumistyyliä. Se myös herättää monia tunteita häpeästä ja surusta iloon sekä ylpeyteen.

Työ osoittaa, että sukupuoli määrittää kaljuuden kokemusta ja vaikuttaa hiuksettoman kohteluun ja kohtaamiin asenteisiin. Tutkimus tuo myös esille, ettei kaljuuden syyllä ole suurta vaikutusta asenteisiin. Naisten oman toiminnan ansiosta kaljuudesta on tullut kuitenkin viime vuosina näkyvämpää ja hyväksytympää.