Artikkelissa nykytaidetta kohdataan Korppoon metsiin sijoittuvalla Paljasjalkapolulla. Elävien kasvien kanssa tehdyt – toisin sanoen kasvitaiteen teokset avaavat tässä artikkelissa näkökulmia ihmisen kasvisuhteeseen, jonka etääntymistä viime vuosisatoina voidaan pitää merkittävänä tekijänä monien ilmasto- ja ympäristökriisien taustalla. Millaisen kasvisuhteen äärelle Paljasjalkapolku ja sen teokset johdattelevat? Mitä ne kertovat ihmisen mahdollisuuksista lähentyä ja liittoutua kasvien kanssa? 

Kohdattavat teokset ovat Antti Laitisen Haarniska (2014) ja Hannah Streefkerkin Paikatut puut (2018), joita lähestytään ympäristölle herkistyen ja taiteen materiaalisuuksista vaikuttuen. Elävän männyn ympärille koottu metallinen Haarniska kutsuu pohtimaan ihmisen mahdollisuuksia suojella luontoa siihen kohdistuvilta uhilta. Paikatut puut korjaa puihin syntyneitä vaurioita punaisen villalangan avulla ja herättää keskustelua luontoon kohdistuvasta hoivasta sekä kasvisuhteen korjaamisesta. 

Artikkelille tyypillinen, maailmalle avoin tutkimusasenne tuo yhteen teoreettisia otteita posthumanismista, uusmaterialismista ja fenomenologiasta, jotka kytkeytyvät luontevasti metodologiseen lähestymistapaan: ympäristöherkkyyteen. Näin tarkasteltuna Paljasjalkapolku johdattaa entistä vastavuoroisemman ja tulevaisuuteen katsovan kasvisuhteen äärelle, jossa liittolaisuus on avain entistä elinkelpoisempien tulevaisuuksien rakentamiseen niin ihmisille kuin kasveille.