Uusliberalistisessa yliopistossa ja työelämässä opiskelijoita kehotetaan verkostoitumaan oman työllistettävyyden parantamiseksi. Artikkelissa tutkimme kriittisestä kasvatussosiologisesta näkökulmasta, miten yliopisto-opiskelijat ja vastavalmistuneet omissa tulkinnoissaan omaksuvat ja vastustavat verkostoitumisen vaadetta. Nuorten kauppatieteilijöiden haastattelujen kategoria-analyysi osoittaa, että tavoiteltavana ja hyvänä pidettyyn verkostoitumiseen liittyy tosiasiassa monenlaisia moraalisia ristiriitoja, jotka asettuvat yksilöiden ratkottaviksi. Haastateltavat ratkovat näitä ristiriitoja neuvottelemalla verkostoitumisen oikeista ja vääristä intresseistä ja tavoista siten, että he pystyvät esittämään itsensä kunniallisina ja pätevinä työelämätoimijoina. Tulkinnat rakentavat verkostoitumisen moraalista järjestystä, jonka mukaan verkostoitumisen merkitys tulee tunnistaa, mutta se ei saa tapahtua pakotetusti, teennäisesti, valheellisesti tai toisia hyväksikäyttämällä. Verkostoitumisen on perustuttava omaehtoisuudelle, rehellisyydelle ja aidoille, mieluiten työelämässä solmituille ihmissuhteille sekä ekstrovertille luonteenlaadulle. Suotavaa on työllistyä omin avuin. Tutkimuksen perusteella verkostoitumisen ihanne on ulossulkeva. Verkostoitumiseen liittyy luokkaistuneita ja sukupuolittuneita merkityksiä, eikä kaikilla välttämättä ole esimerkiksi perheen tai työkokemuksen suomia verkostoja tai verkostoitumisen edellyttämiä luonteenpiirteitä.