Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten innovaatioiden maantieteellistä jakaantumista vuosina 1960-2007. Analyysi pohjautuu Sfinno-tietokannan aineistoon, johon on koottu tiedot yli neljästä tuhannesta teollisesta innovaatiosta Suomessa. Innovaatiot ovat pääosin tuoteinnovaatioita edustaen kaikkia teollisuudenaloja. Analyysi osoittaa innovaatiotoiminnan levittäytyneen laajalti erikokoisille ja -tyyppisille kaupunkiseuduille. Suurimpien kasvukeskusten (pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä) lisäksi löytyy useita innovaatiotoiminnassaan aktiivisia seutukuntia, joissa sijaitsevat yritykset harjoittavat merkittävää tuotekehitystä. Alueiden kokoon suhteuttaen on teollinen innovaatiotoimnta kohtuullisen laajalti levinnyt lähes koko maahan. Analyysi osoittaa innovaatiotoiminnan polkuriippuvuuden, jossa kehittynyt osaaminen ja aiempien vuosikymmenten innovaatiot ovat olleet uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisen taustalla. Innovaatiotoiminnan luonne osoittautuu monessa suhteessa samankaltaiseksi erityyppisillä alueilla. Yleiset trendit kuten innovaatioiden uutuusasteen ja asiakasyhteistyön lisääntyminen sekä innovaatiotoiminnan kansainvälistyminen näkyvät melko yhdenmukaisesti kaikilla alueilla. Merkittävimmäksi eroksi erityyppisten alueiden välillä nousee innovaatioiden kompleksisuus. Suurissa yliopistokaupungeissa huomattavasti suurempi osa innovaatioista on luonteeltaan kompleksisia. Tämä tarkoittaa sekä teknologian kompleksisuutta että innovaation taustalla olevien osaamisten määrää. Teollisilla ja maaseutuvaltaisilla alueilla huomattavasti pienemmässä osassa kehitettäviä innovaatioita yhdistellään monipuolisesti erilaisia osaamisia.