G4 Doctoral dissertation (monograph)

Kansakunnan rakentaminen ja maailmankielteisyyden poliittisuus. J. L. Runebergin pietismin vastustus ja sen teologiset, filosofiset ja poliittiset syyt




List of Authors: Niittynen Ville

Publisher: Turun yliopisto

Place: Turku

Publication year: 2019

Number of pages: 364

ISBN: 978-951-29-7895-3

eISBN: 978-951-29-7896-0

URL: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7896-0


Abstract

Kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg (1804 – 1877) vastusti pietismiä ja niitä pietistisiä herätysliikkeitä, jotka saivat maassamme erityisen paljon kannattajia 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Pietismin leviämisellä ja suosiolla oli merkittäviä poliittisia vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Pietismi kyseenalaisti poliittisten päätöksentekijöiden auktoriteettia ja teki saman kirkollisille johtajille paikallisella tasolla. Tämä kaikki tapahtui tilanteessa, jossa Suomi oli vastikään tullut osaksi Venäjää ja jossa maan tulevaisuus oli sidottu keisarin henkilöön ja hyväntahtoisuuteen. Suomen asema suurruhtinaskuntana oli suotuisa ja tilanteen säilymisen kannalta nähtiin tärkeäksi, että Suomi näyttäytyisi Pietariin päin vakaana yhteiskuntana ja lojaalina maana. Pyhän Allianssin aikakautena kaikenlainen uskonnollinen rauhattomuus nähtiin helposti uhkana poliittiselle järjestelmälle ja konservatiivisten hallitsijoiden vallalle.

Samaan aikaan Suomen johtohenkilöt halusivat rakentaa Suomesta kukoistavan kansakunnan, jolla olisi korkea sivistys ja koulutustaso sekä oma vahva kulttuuri. Myös Runeberg näki kyseisen kansakunnan rakentumiseen tähdänneen kansallisromanttisen projektin tärkeänä.

Pietistiset piirit eivät kuitenkaan jakaneet tätä tavoitetta. Sen sijaan he saarnasivat maailmankielteisyyden sanomaa, jossa isänmaa löytyi taivaasta, ei tästä maailmasta. Heidän tavoitteenaan oli uskonnollisen herätyksen kokenut uusi ihminen. Siihen eivät sopineet kansakunnan rakentamiseen liittyneet ajatukset, vaan siinä kulttuuri ylipäätään, ja taide, koulutus, sivistys, kirjallisuus ja runous näyttäytyivät turhanpäiväisiltä, jopa sielulle vahingollisilta, asioilta. Ne saivat ajatukset kääntymään pois Jumalasta ja oman sielun tilasta. Koska kyse oli joukkoliikkeestä, niin voidaan sanoa, että yksilötason uskonnolliset ratkaisut saivat näin myös vahvan poliittisen merkityksen.

Tässä tutkimuksessa on käsitelty niitä teologisia, filosofisia ja poliittisia syitä, jotka olivat Runebergin pietismin vastustuksen takana. On tarkasteltu, millä tavoin Runebergin uskonnolliset näkemykset erosivat pietistien näkemyksistä. Filosofian osalta on pääpaino niissä vaikutteissa, jotka Runeberg sai romantiikan filosofiasta ja hegelismistä. Poliittinen tarkastelunäkökulma sisältää puolestaan herätysliikkeiden sosiologista analysointia, Runebergin omien poliittisten kantojen erittelyä sekä hänen asemaansa säätynsä edustajana ja oman sukupolvensa mielipidevaikuttajana.

Tärkeä osa tätä tutkimusta on sen osoittaminen, että Runeberg tutustui pietismiin jo varhain 1820-luvulla. Asiaa on todisteltu verkostoanalyysin ja sukututkimuksen metodien avulla. Siltä pohjalta on ensi kerran uskallettu tulkita Runebergin keskeistä 1820-luvun tuotantoa uudesta, pietismin vastustuksen näkökulmasta. Tähänastisessa tutkimuksessa fokus on ollut vain vuoden 1835 jälkeisessä tuotannossa.

Jollei pietistisiä herätysliikkeitä olisi ollut Suomessa vuosina 1820-1850, Runebergin maailmankuva olisi kehittynyt hyvin erilaiseksi. Sen asettama haaste hänen uskonnolliselle ja poliittiselle ajattelulleen oli mittavampi kuin on totuttu ajattelemaan. Tämän tutkimus esittääkin, että pietismin vastustus muodostaa yhden keskeisen tulkinta-avaimen koskien kansallisrunoilija Runebergin maailmankuvaa ja tuotantoa.


Last updated on 2021-24-06 at 09:39