Historiallisen ajan terveyslähteitä on aikaisemmin käsitelty pääosin
kulttuurihistoriallisissa tutkimuksissa, joissa niitä on lähestytty
osana säätyläiskulttuuria (mm. Heikkinen 1991; Häggman 1998) ja käytetty
taustoittamaan myöhempää kylpylätoimintaa (mm. Suvikumpu 2014).
Historiallisella ajalla käytössä olleet terveyslähteet ovat kiinteitä
muinaisjäännöksiä, mutta arkeologisesti niitä on toistaiseksi tutkittu
vain vähän. Maastossa säilyneillä terveyslähteillä on kuitenkin
merkittävä tutkimuksellinen potentiaali, mikä puolestaan vaatii niiden
hyvää huomioimista muinaisjäännösinventoinneissa. Tässä artikkelissa
pyrimme ensimmäistä kertaa kokoamaan yhteen Suomessa sijaitsevat
viralliset (Tukholman lääkintäkollegion hyväksymät) terveyslähdekohteet,
erottamaan ne kansanperinteen mukaan parantavina pidetyistä lähteistä
sekä laajentamaan näkemystä lähteiden käytöstä. Kerromme myös siitä,
minkälaisista historiallisista ja arkeologisista lähdeaineistoista
terveyslähteet voidaan tavoittaa, miten ne voidaan paikantaa ja
tunnistaa maastossa muinaisjäännösinventoinneissa, ja mikä on yleisesti
terveyslähteiden tutkimuksellinen potentiaali