Tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojelun sosiaalityön ammatillista asiantuntijuutta ja erityisesti työssä oppimista vaativien asiakastilanteiden yhteydessä. Keskeisenä tavoitteena oli tutkia, miten vaativissa asiakastilanteissa saatava kokemus vaikuttaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työssä oppimiseen ja ammatilliseen asiantuntijuuteen.

Tutkimuksen ensimmäinen aineisto muodostuu vaativista asiakastilannekertomuksista (N=14) ja toinen tutkimusaineisto sosiaalityöntekijöiden teemahaastatteluista (N=20). Asiakastilannekertomuksien analysoinnissa sovelletaan critical incident (CIT) tutkimusotetta ja haastattelujen analysoinnissa temaattista sisällönanalyysia.

Kaikki kerrotut vaativat tilanteet liittyivät kohtaamisiin ja neuvotteluihin asiakkaiden kanssa. Vaativuus liittyi tuen ja kontrollin yhteensovittamiseen ja sanoittamiseen asiakkaalle. Tilanteet käynnistivät sosiaalityöntekijöissä kriittistä ja kehittävää reflektiota, joka suuntautui asiakasprosessiin, asiakkaaseen, vuorovaikutukseen, omiin toimintatapoihin tilanteessa, kollegayhteistyöhön, työn etiikkaan ja omiin arvoihin. Tilanteisiin liittyvä oppiminen integroitui monella tapaa sosiaalityöntekijöiden työtilannerooleihin ja tehtäviin lastensuojeluprosessin eri vaiheissa. Työssä oppiminen oli monimuotoista ja oppimista tapahtui vaativissa asiakastilanteissa ikään kuin työntekemisen sivutuotteena implisiittisesti ja reaktiivisesti. Yhteenkään vaativaan asiakastilanteeseen ei liittynyt suunniteltua tarkoituksellista oppimista, eikä tapahtumista pyritty työyhteisötasolla johdetusti oppimaan. Osassa haastateltavien työpaikkoja oli käytössä suunnitelmallisia yhteisöllisiä toimintamuotoja, jotka koettiin tärkeäksi osaksi työssä oppimista ja asiantuntijuuden kehittymistä.

Vaativiin asiakastilanteisiin liittyvä oppiminen kytkeytyi lastensuojelun sosiaalityössä vuorovaikutusasiantuntijuuteen, reflektiiviseen asiantuntijuuteen, yhteiskunnalliseen asiantuntijuuteen ja toimintatapa-asiantuntijuuteen. Vaativissa asiakastilanteissa lastensuojelun ammatillinen asiantuntijuus rakentui tilanteissa enemmän kontekstuaalisesti ja tilannekohtaisena työskentelynä ja päätöksentekona. Muodollinen vertikaalinen asiantuntijuus muuttui tilanteissa enemmän reflektiivisen ja neuvottelevan asiantuntijuuden suuntaan. Sosiaalityöntekijät kokivat sosiaalityön koulutuksen antaneen työhön laaja-alaisen teoreettisen tietopohjan ja ammatti-identiteetin. Työssä oppimisella, kokemuksista oppimisella ja reflektiolla koettiin kuitenkin olevan suuri merkitys ammatillisessa kehittymisessä.

Ammatillisen asiantuntijuuden kehittäminen lastensuojelun sosiaalityössä ilmeni varsin tavanomaisena, esimerkiksi alan täydennyskoulutuksiin osallistumisena ja työn-ohjaukseen osallistumisena. Työyhteisön rakenteita parityöskentelyä ja tiimejä pidettiin tärkeinä työssä oppimisen lähteinä, mutta oppimisen ja asiantuntijuuden kehittämisen organisointi ei ollut strategisesti johdettua, eikä tavoitteellisesti työhön kytkeytyvää.

Tulevaisuudessa tarvitaan suunnitellumpaa ammatillisen asiantuntijuuden kehittä-mistä isommissa organisatorisissa rakenteissa sekä moniammatillisia tiimejä, jotta toi-silta oppiminen ja monialaisen tiedon tuottaminen vahvistuisivat lastensuojelun haasteisiin vastaamiseksi.