This article develops ecocritical listening as a method for the study of environmentally critical messages in contemporary art. The focus is on art works that critically examine, portray or reflect nature in the age of environmental catastrophes and that convey sonic or auditory dimensions of some kind. We provide detailed discussions (listenings) of the following works: the series of ice/bronze sculptures called Ice Bear Project by Mark Coreth and associates (2009–2010); the environmental sound installation Vox Aura by Nigel Helyer (2011); the mixed-media installation Oilissimo by Tea Mäkipää (2011); the sound installation and intervention Party for Others by Terike Haapoja (2011); the collective performance and environmental happening Reindeer Safari (2011–2012); and the video work The Destruction of Beauty by Jan-Erik Andersson (2011). Theoretically the article draws on ecocriticism, eco-philosophy and the study of auditory culture. The notion of listening is understood in two ways: concretely as referring to auditory media and hearing, and metaphorically as referring to ideas of resonance (Jean-Luc Nancy) and giving voice to a suppressed or hidden “other”.

Artikkelissa kehitellään ekokriittistä kuuntelua nykytaiteen ympäristökriittisen sanoman tutkimusmetodina. Tutkimuskohteena ovat taideteokset, jotka tutkivat, kuvaavat tai reflektoivat kriittisesti luontoa ympäristökatastrofien aikakautena ja joihin sisältyy soonisia tai audititiivisia ulottuvuuksia. Artikkelissa kuunnellaan seuraavia teoksia: Mark Corethin ja yhteistyökumppaneiden jää-pronssiveistosten sarja Ice Bear Project (2009–2010); Nigel Helyerin ympäristöön sijoitettu ääni-installaatio Vox Aura (2011); Tea Mäkipään sekatekniikalla toteutettu installaatio Oilissimo (2011); kollektiivinen performanssi ja ympäristöhappening Porosafari (2011–2012) ja Jan-Erik Anderssonin videoteos The Destruction of Beauty (2011). Artikkelin teoreettiset lähtökohdat ovat ekokritiikissä, ympäristöfilosofiassa ja auditiivisen kulttuurin tutkimuksessa. Kuuntelu käsitetään kahdella tavoin: konkreettisesti se viittaa auditiiviseen mediaan ja kuunteluun, metaforisesti se viittaa resonanssin (Jean-Luc Nancyn) ja alistetulle tai kätketylle ”toiselle” äänen antamisen ideoihin.