Työ liittyy Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Ajoituslaboratorion, Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen laitoksen sekä Tübingenin yliopiston Geotieteiden laitoksen yhteiseen ja Suomen Akatemian tukemaan luustokollageenin analytiikkaprojektiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla Ajoituslaboratorion ja Tübingenin Geotieteiden laboratorion menetelmiä, joilla erotetaan luista kollageenia radiohiiliajoituksia ja stabiili-isotooppitutkimuksia varten. Tutkielmassa tarkasteltiin menetelmien keskinäistä vertailtavuutta Levänluhta-projektin arkeologisen luuaineiston ja Wrangelin saaren paleontologisen mammuttiaineiston sekä Tübingenissa käytössä olevan resentin luumateriaalin avulla. Työssä tutkittiin sitä, vaikuttaako käytetty kollageenin erotusmenetelmä tai näytemateriaalin säilymistaso saatuihin kollageenisaantoihin tai näytteiden alkuaine- tai isotooppisuhteisiin. Tutkimukseen kuului kirjoitustyön lisäksi noin kaksi kuukautta laboratoriotöitä Ajoituslaboratoriossa sekä kaksi viikkoa Tübingenissa.

Käytetyt menetelmät antoivat keskenään vertailukelpoisia tuloksia. Joitakin analyysimenetelmistä, käytetyistä laitteistoista ja näytemateriaalin mahdollisesta epähomogeenisuudesta johtuvia eroja kuitenkin havaittiin. Tübingenin menetelmällä näytteistä saatiin keskimäärin pienempiä kollageenisaantoja kuin Ajoituslaboratoriossa. Kollageenien δ13C-arvot olivat Ajoituslaboratorion mittauksissa hieman negatiivisempia kuin Tübingenissa. Mitatuissa δ15N-arvoissa havaittiin myös pieniä eroja eri laboratorioiden välillä. Levänluhta-projektin näytteet ja mammuttinäytteet erosivat tutkimuksen perusteella säilymistasoltaan toisistaan. Eri näytemateriaalien välillä havaittiin merkitseviä eroja kollageenin C/N-suhteissa, kollageenisaannoissa, typpisaannoissa ja δ15N-mittaustuloksissa. Arkeologinen aineisto oli visuaalisesti tarkasteltuna kunnoltaan vaihtelevaa ja vaikka luut olivat morfologisesti hyvin säilyneitä, oli niiden kemiallinen säilyneisyys kuitenkin selkeästi heikompaa huomattavasti vanhempiin mammuttinäytteisiin verrattuna. Wrangelin mammuttinäytteet vastasivat kemialliselta säilymistasoltaan lähes tuoretta luuta.