Tässä tutkimuksessa selvittiin käsityöprosessiin ja käsityötuotteeseen liittyviä tekijän ja vastaanottajan merkityksenantoprosesseja. Tekijän merkityksenantoprosessin tarkastelun lähtökohtana oli se, miten mentaalinen alkumielikuva muuttuu käsityöprosessissa fyysiseksi tuotteeksi ja miten hän ilmaisee itselle tärkeitä asioita käsityötuotteen erilaisissa ominaisuuksissa. Vastaanottajan merkityksenantoprosessia puolestaan selvitettiin hänen tekemän tulkinnan avulla, joka kertoi siitä, miten hän ymmärtää lähetetyn sanoman eli käsityötuotteen funktionaalisten ja symbolisten ominaisuuksien luoman kokonaisuuden. Vastaanottajan merkityksenantoprosessia tarkennettiin kuvaamalla semioottiset viittaussuhteet, ikoni, indeksi ja symboli.

Tutkimuskontekstina toimi Tuoteprojekti-kurssi, joka kuuluu Turun yliopistossa, Rauman opettajankoulutuslaitoksessa opiskelijoille sivuaineena tarjottaviin käsityötieteen perusopintoihin (17 ov). Tutkimusaineisto muodostui kurssilla valmistuneista kurssitöistä ja portfolioista, ryhmäkeskusteluista sekä haastatteluista, joita tarkasteltiin semioottisen sisällönanalyysin avulla.

Tutkimustulosten mukaan tekijän merkityksenanto alkoi alkumielikuvan synnystä ja muokkautui valmistuksen, arvioinnin ja valmiin tuotteen käytön yhteydessä. Tekijän merkityskokonaisuus oli laaja; siihen kuuluivat sosiokulttuuriset ja ilmaisulliset tarpeet, käsityötuotteen esteettisyys ja tekemisen kokeminen esteettisenä, käytettävä materiaali ja kyky muokata sitä, tiedon ja taidon elimellisyys, käsityötuotteen symboliset ja funktionaaliset ominaisuudet sekä tekijän identiteetti. Tässä oli erityisen tärkeä huomata perheinstituution välittyminen käsityöprosesseihin ja käsityötuotteisiin, joiden avulla voitiin selvittää naiseuden sekä oman elämänkaarenvaiheen merkitystä. Kokonaisuudessaan käsityöprosessista muodostui tekijälleen alusta loppuun henkilökohtainen ja kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa merkityksenannon kohdetta (prosessia ja produktia) oli vaikea erottaa toisistaan.

Tärkeimmät vastaanottajan tulkitsemat viestit liittyivät tekijälle tärkeiden asioiden ilmaisemiseen, tekijä ja saajan väliseen suhteeseen, ainutkertaiseen suunnittelun lähtökohtaan ja siten uniikkiin käsityötuotteeseen sekä käsityötuotteen ominaisuuksin. Varsinkin tulkitsijat korostivat, että kyseessä olevia kurssitöitä voitiin pitää tekijänsä näköisinä ja oloisina. Niistä voitiin jopa nimetä jokin ominaispiirre tai tyyli, joka erotti kyseisen tekijän muista tekijöistä. Suurimmat eroavaisuudet tulkitsijoiden ja saajan tulkinnan välillä havaittiin materiaalin ja valmistustekniikan sekä käsityötaidon merkityksessä. Käsityötuotteen ikoniset viittaussuhteet liittyivät sen muotoperinteeseen, visuaaliseen ulkonäköön ja niiden sisältämiin metaforiin. Indeksisistä viittaussuhteista selkeimpiä merkkejä olivat käsityömateriaalin työstämisen jälki ja persoonallisen käden jälki. Symboliset viittaussuhteet liittyivät puolestaan käsityötuotteen suunnittelu- ja valmistuskontekstiin sekä tekijöiden elämänhistoriaan. 

Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että käsityön ja taiteen välillä on syntymässä vuoropuhelu, jonka avulla ne lähenevät toisiaan eliminoimatta toinen toisiaan. Tämä johtuu siitä, että käsityön tekemiseen liittyy voimakkaasti itseilmaisun merkitys ja persoonallisuuden korostaminen. Käsityötuotteen tekijän näkökulmasta voidaan puhua jopa elämänlaadun kohottamisesta, sillä käsityötoiminta ja sen nautinnollisuus voi tarjota elämyksen tunteita sekä mahdollisuuden käyttää aikaa itselleen. Vastaanottajalle käsityötuote tarjoaa vaihtoehdon persoonattomalle massatuotannolle.