Historiallisen ajan arkeologian tulkinnan ydin on tekstien ja arkeologisten löytöjen ristiinlukemisessa. Tutkija voi lähestyä esimerkiksi kadonneita tiloja yhdistämällä toisiinsa kirjallisten lähteiden mainintoja rakennuksista näiden samojen rakennusten fyysisiin jäänteisiin. Tässä artikkelissa syvennytään mikroarkeologisesti Turussa Aboa Vetus Ars Nova -museossa sijaitsevaan Pargasin talon raunioon. 1400-luvun alkuvuosina rakennettu talo kuuluu Turun varhaisimpiin kivirakennuksiin. Vaikka rauniosta on jäljellä vain kellarikerros, talosta on säilynyt myös poikkeuksellisen varhaista asiakirja-aineistoa Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjamerkinnöissä vuosina 1638–1648. Näistä lähteistä käyvät ilmi aikalaisten Pargasin talona tunteman rakennuksen omistajat 1580-luvulta eteenpäin, mutta lähteistä voi yhdessä arkeologisen jäännöksen kanssa lukea myös tietoa pappis- ja kauppiasperheen kotina toimineen talon tilajärjestelyistä ja pyrkiä rekonstruoimaan kellareiden yläpuolella olleen rakennuksen. Lähteissä on mainintoja esimerkiksi talon huonejaosta ja tulisijojen määrästä. Rakennusarkeologisen analyysin ja kirjallisten lähteiden lukemisen perusteella kivitalo on ollut suurempi kuin aiemmin on ajateltu. Aineiston vertaaminen antaa myös pohjaa tulkita koko kivitalon monivaiheista rakennushistoriaa, ja talosta erottuukin analyysin perusteella viisi erillistä rakennus- ja käyttövaihetta 1400-luvulta 1600-luvulle. Taloa koskevat tunnetut asiakirjalähteet päättyvät vuoteen 1653, mutta analyysi osoittaa, että talo raunioitui todennäköisimmin vuoden 1656 kaupunkipalossa, jonka jälkeen raunio toimi joitakin vuosia avotunkiona ennen kuin se peitettiin torikiveyksen alle ja katosi vuosisadoiksi Turun katukuvasta. Artikkeli pohjautuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan vuodelta 2016 ja tämän jälkeen tehtyihin tutkimuksiin.