Suomalainen käsityönopetus, johon sisältyy sekä taiteellinen että teknologinen näkökulma, ja jonka pyrkimyksenä on kokonainen käsityöprosessi, on sinänsä maailmalla ainutlaatuista. Toisaalta käsityön sisältöalueiden (tekstiilityö ja tekninen työ) opiskelua ja opetusta rasittaa leimautuminen ja jakautuminen sukupuolen mukaan, mikä estää käsityön kehittymistä innovatiiviseksi, kaikille oppilaille tarkoitetuksi yhteiseksi oppiaineeksi.

Tutkimuksessa pyritään kuvaamaan käsityön didaktisen tutkimuksen toteutuksia ja tutkimustietoa systematisoituna kokonaisuutena. Analyysin kohteena ovat Suomessa vuosina 2000-2009 ainedidaktisten symposiumien pohjalta julkaistut käsityötä koskevat tutkimukset. Tutkimukset voitiin ryhmitellä ensisijaisen aihealueensa puolesta kuuteen eri pääluokkaan: oppiaineen ontologiaa ja opetussuunnitelmaa koskeva tutkimus, käsityön opetusmenetelmiä koskeva tutkimus, oppimista käsityössä koskeva tutkimus, ainedidaktisen tutkimuksen metodologia, käsityöoppiaineen historian tutkimus ja käsityön substanssia koskeva tutkimus.

Analyysin perusteella käsityön ainedidaktinen tutkimus kohdistuu Suomessa opetustapahtumaan opettamisen, oppimisen ja sisällön näkökulmasta pyrkien kehittämään normatiivista didaktiikkaa siten, että tieteellistä tietoa voidaan soveltaa opetukseen. Tehty tutkimus on melko hajanaista. Tutkimus tuo esiin sen, että oppiaineella on potentiaalia vastata omalla erityisluonteellaan tulevaisuuden haasteisiin edellyttäen, että sen nykyiset tradition kannattelemat sukupuolittuneen opetuksen ongelmat ratkaistaan. Jotta päästäisiin ymmärrykseen, mikä on käsityön keskeistä sisältöä, millä sisältöalueilla ja miten opetus tulevaisuudessa toteutetaan, eri sisältöalueiden tutkijoiden tulisi toteuttaa nykyistä laajempia tutkimus- ja kehittämishankkeita yhteistyönä.