Käsittelen artikkelissani suomenlinnalaisten taidealan toimijoiden asemaa kulttuuriperintöyhteisönä, joka etenkin matkailun kontekstissa edustaa elävää perintöä ja paikallisuutta. Tutkin etnografiseen kenttätyöhön perustuvasta viiden taidealan toimijan haastatteluaineistosta, millä tavoin toimijat itse näkevät työnsä ja kasvaneen matkailun välisen suhteen. Tutkimusaineiston sisällönanalyysistä välittyy näkemys Suomenlinnasta yhteisöllisenä ja kansainvälisenä taidekohteena, joka ei vielä ole riittävästi hyödyntänyt maailmanperintökohteena toimimista. Suurimpina haasteina nähtiin taidealan toiminnan kokonaisuutta koordinoivan tahon puuttuminen. Käsitykset Taiteilijoiden Suomenlinna -brändin tarpeellisuudesta, matkailutuotteiden myynnistä ja myyntipaikoista, yleisöosallisuuden vastuista sekä taiteen paikkasuhdetta ammentavista tavoista vaihtelivat. Asutun maailmanperintökohteen avoimuuden ja saavutettavuuden kysymykset ovat monitahoisia ja herättävät pohdintaa siitä, kuinka huolehtia taiteilijoiden työrauhan ja matkailijoiden kohtaamisen välisestä tasapainosta. Taidealan toimijoista voidaan puhua yhtenä joukkona, mutta sen sisällä on monia alayhteisöjä, taidemuotoja ja työskentelytapoja, jotka tulisi huomioida. Vaikka kaikki taiteen alan toimijat eivät halua sijoittaa työtään osaksi turismiteollisuutta, osa toimijoista toivoo Suomenlinnalta vahvempaa taiteilijoiden näkyvyyteen panostamista. Taiteilijoiden Suomenlinna -konsepti voi parhaimmillaan tukea maailmanperintökohteen kulttuurista kestävyyttä ja kulttuurisesti kestävää matkailua luomalla tilaa yhteisölähtöisille ideoille ja muuntuville perinteille sekä paikkasuhteen taiteellisille tulkinnoille.