Tässä artikkelissa tutkimme koulutustutkimuksen teoreettisia ja filosofisia perusteita käytäntöjen
tutkimuksen näkökulmasta. Tarkastelumme pohjautuu oletukseen, että koulutuksen perimmäisenä päämääränä ei ole asioiden tietäminen vaan toiminta hyvän elämän edistämiseksi. Siksi koulutusta kutsutaan initiaatioksi käytäntöön, jonka välivaihe on initiaatio tietoon. Tämä merkitsee siirtymää tiedon omaksumiseen keskittyvästä epistemologisesta näkökulmasta ontologiseen näkökulmaan, joka keskittyy olemiseen ja tulemiseen. Syvennämme ontologista lähtökohtaamme tarkastelemalla, mitä varten tietoa tarvitaan. Sovellamme Stephen Kemmisin tulkintaa, jossa hän yhdistää Aristoteleen ja Jürgen Habermasin näkemyksiä tiedosta ja sen yhteiskunnallisista intresseistä. Tutkiessamme koulutusta käytäntöinä kohdennamme huomion siihen, millaiset tekijät mahdollistavat tai edistävät tietynlaisten käytäntöjen muodostumista ja mitkä rajoittavat niiden kehittymistä. Tästä näkökulmasta käytänteitä tutkitaan käytäntöarkkitehtuuriteorian viitekehyksessä. Tämän teoreettisen artikkelin keskeinen sanoma on, että käytäntöarkkitehtuuriteoria avaa luontevan mahdollisuuden jatkaa kriittis-emansipatorista projektia tarjoamalla koulutustutkimukselle käsitteellisiä ja menetelmällisiä välineitä yhteiskunnallisten
käytäntöjen taustalla vaikuttavien ennakkoehtojen analysointiin.