C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle
Eriarvoistuva maailma – tasa-arvoistava koulu?
Tekijät: Risto Rinne, Nina Haltia, Sonia Lempinen, Tuuli Kaunisto
Kustannuspaikka: Jyväskylä
Julkaisuvuosi: 2018
Sarjan nimi: Kasvatusalan tutkimuksia
Numero sarjassa: 78
ISBN: 978-952-5401-83-7
eISBN: 978-952-5401-84-4
ISSN: 1458-1094
TASA-ARVOISESSA YHTEISKUNNASSA ihmisen kouluttautumismahdollisuudet eivät riipu hänen sukupuolestaan tai sosiaalisesta, etnisestä tai alueellisesta taustastaan. Suomea on pitkään pidetty tasa-arvon mallimaana, jossa myös PISAn kaltaiset kansainväliset vertailut ovat osoittaneet tasa-arvon olleen varsin korkealla tasolla. Historiallisesti meillä on vannottu koulutuksellisen tasa-arvon nimiin ja
katsottu tämän luovan myös yhteiskunnallista tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointia. Viime vuosina suomalaisenkin koulutuspolitiikan kentässä on kuitenkin yhä vahvemmin siirrytty kohden uusliberalistista koulutuspolitiikkaa, jossa vanhat tasa-arvon pyrkimykset ovat saaneet antaa periksi koulutuksen tehostamispaineille. Koulutuksen globaalissa valtavirrassa myös paineet esimerkiksi koulutuksen yksityistämiseen ovat nostaneet päätään Suomessakin. Julkinen valta on siirtynyt loitommalle
koulutuksen pääohjaajan paikalta ja antanut tilaa koulutusmarkkinoiden vapaammalle toiminnalle. Tämän kirjan luvut avaavat näkymiä koulutuksen tasa-arvoisuutta koskeviin kysymyksiin Suomessa ja vähän laajemminkin maailmalla. Kirjassa käsitellään koulutuksen tasa-arvon tilaa yleisesti koulutuspolitiikassa, peruskoulussa ja korkeakoulutuksessa, maahanmuuttajien asemaa kirjavoituvassa koulussa sekä nuorten aikuisten koulutus- ja elämäntarinoita. Pyrkimyksenä on nostaa esiin uusia ja raikkaita ajatuksia siitä, miten tämän päivän Suomessa menee ja miten voisi mennä.