G4 Monograph dissertation
Performing Peace and Friendship – The World Youth Festival as a Tool of Soviet Cultural Diplomacy, 1947–1957
Authors: Pia Koivunen
Publication year: 2013
Number of pages: 372
Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen alettiin itäisen Euroopan
pääkaupungeissa järjestää nuorille suunnattuja kansainvälisiä
kokoontumisia. Maailman nuorisofestivaaliksi nimetyn tapahtuman
tavoitteena oli rauhan ja ystävyyden edistäminen sodanjälkeisessä
maailmassa. Virallisesti tapahtuma oli poliittisesti sitoutumaton,
kulissien takana festivaalia tuki kuitenkin Neuvostoliitto ja
sosialistinen järjestelmä. Mihin Neuvostoliitto festivaalilla pyrki?
Poliittista, sosiaali- ja kulttuurihistoriaa yhdistelevä tutkimus
tarkastelee maailman nuorisofestivaalia Neuvostoliiton
kulttuuridiplomatian välineenä vuosina 1947–1957. Festivaalia
käsitellään yhtäältä megatapahtumana, toisaalta performanssina,
esittämisenä. Aiempi tutkimus on lähes poikkeuksetta tulkinnut
festivaalin ja siihen liittyneet ilmiöt propagandaksi. Megatapahtuman ja
performanssin käsitteet antavat laajemmat mahdollisuudet analysoida
maailman nuorisofestivaalin luonnetta, tavoitetta ja kytkeytymistä
globaaleihin kulttuuritrendeihin kuin tiukasti kylmän sodan kahtiajakoon
liittyvä propaganda. Viranomaisraportteihin, muisteluaineistoihin ja
aikalaislehdistöön perustuva tutkimus lähestyy aihettaan sekä
viranomaisten perspektiivistä että ruohonjuuritasolta,
festivaaliosallistujien kokemuksista käsin.
Neuvostoliitolle nuorisofestivaali ei ollut vain yksi
propagandaspektaakkeli muiden joukossa, vaan yritys luoda kokonaan uusi
kansainvälinen megatapahtuma – jättää sosialistinen jälki globaaliin
kulttuuriin. Nuorisofestivaali toimi myös Neuvostoliiton poliittisen
vaikutusvallan pönkittäjänä sekä imagon muokkaajana. Erityisesti
Moskovassa vuonna 1957 järjestetty festivaali pyrki osoittamaan, että
maa oli muuttunut avoimemmaksi ja yhteistyökykyisemmäksi Stalinin kauden
jälkeen.
Tutkimus osoittaa, että kylmän sodan aikainen maailma on
näyttäytynyt aiemmassa tutkimuksessa liian mustavalkoisena ja jähmeänä.
Ruohonjuuritason toimijoiden – festivaaleille osallistuneiden
erimaalaisten nuorten – tarkastelu nostaa esiin festivaalin roolin
välittäjänä idän ja lännen välillä. Vapaan liikkuvuuden ja tiedon
saannin rajoituksista huolimatta juuri nuorisofestivaalin kaltaiset
kansainväliset tapahtumat ja rakenteet laajensivat tavallisten ihmisten
mahdollisuuksia saada tietoa ja tavaroita sekä luoda kontakteja niin
sanotun rautaesiripun lävitse.
Nuorisofestivaalin avulla voidaan myös hahmottaa laajemmin
Neuvostoliiton toimintaa kulttuurisessa kylmässä sodassa, joka oli yksi
järjestelmien välisen kilpailun ulottuvuuksista. Nuorisofestivaalista
kehkeytyi ainutlaatuinen kulttuuritapahtuma, jolla olisi ollut
edellytyksiä ylittää kylmän sodan kahtiajako. Festivaalin imagosta ei
kuitenkaan onnistuttu muovaamaan riittävän universaalia. Neuvostoliiton
tiedustelu- ja propagandakoneisto kykeni kyllä kokoamaan valtavan määrän
tietoa ulkomaisista nuorisojärjestöistä, festivaaliosallistujista ja
heidän käsityksistään Neuvostoliitosta, mutta se ei kyennyt hyödyntämään
näitä tietoja tehokkaasti festivaalin muokkaamisessa. Tämä johti
siihen, ettei nuorisofestivaalista koskaan tullut olympialaisten tai
maailmannäyttelyiden kaltaista kansainvälisesti tunnustettua
megatapahtumaa, vaan sen kohtalona oli jäädä sosialistisen maailman
juhlaksi.
state used the World Youth Festival as a tool of cultural diplomacy in
the late Stalin and the early Khrushchev eras, between 1947 and 1957.
What kind of ends did the Soviet Union pursue with the World Youth
Festival, how did these aims change over the period in question, and
what were the outcomes? The study operates at the intersection of
political, cultural and social history. Instead of opting for either a
‘top-down’ or a ‘bottom up’ approach, it employs both, as it gives a
perspective on the multiple ways in which the World Youth Festival could
be viewed, employed, consumed and narrated as well as the manifold
environments that shaped the festival.
For the Soviet Union, the World Youth Festival served as a
multifaceted tool. First and foremost, it was a forum for promoting
Soviet cultural authority and the Soviet role as the leader of ‘the
peace camp’ to young people and students on a global scale. In other
words, the festival functioned as a channel for managing the image of
the Soviet Union and the socialist system abroad. By presenting the
Soviet Union and the other socialist countries as progressive and
peaceful forces – as the future of the mankind – the festivals endorsed
Soviet attempts to influence popular opinion abroad and to seek
legitimacy for the socialist system. After selling the ‘peace and
friendship’ to the others, in 1957 the sixth World Youth Festival turned
all eyes upon Soviet society. The Moscow festival symbolised and
actively constructed a new relationship with the West and with the rest
of the world. Allowing tens of thousands of foreign citizens on Soviet
soil all at once was a concrete sign from Khrushchev, that the slogan of
‘peaceful co-existence’ was not empty rhetoric. Contrary to the Stalin
period, the USSR was truly willing to cooperate with others.
The study broadens our understanding of the post-war Soviet Union
with an analysis of how Soviet state and society integrated into the
wider world through cultural encounters after the Stalin period. The
analysis sheds light on how the festival influenced the process of
reshaping the image of the Soviet Union and the Soviet way of living,
which it offered as an alternative to the capitalist system. This study
shows that Soviet cultural diplomacy after Stalin was not only about
preventing foreign influences, it was also a dialogue, where the most
suitable parts of Western culture were adopted for the benefit of the
socialist system.
The festival case is also very illustrative of wider Soviet
involvement in the cultural Cold War. The World Youth Festival was a
brand that could have had the chance to become an all-embracing global
event. Moreover, Soviet propaganda machinery was fully effective in
gathering ‘customer feedback’ in the form of monitoring reports on moods
among foreign young people as well as on developments taking place in
youth and student organisations abroad. Utilising cultural diplomacy and
propaganda infrastructure abroad did not, however, translate into
efficient propaganda either in terms of adjusting content for the target
audience, or for a reshaped youth festival that would gain universal
attraction. The inability to produce effective and appealing propaganda
contributed to a far more devastating weakness of the Soviet system. The
youth festival never succeeded in its two goals: de-territorialisation
and de-politicisation. The fact that Western governments did not send
official delegations to the festival and denied their athletes and
artists the chance to take part in its cultural and sporting
competitions caused an insurmountable credibility problem for the
festival. As a result, its destiny was to remain an event of the
socialist system.
