Tämän Forum Marinum -säätiön
vuosikirjan aiheena ovat laivat, laivojen historian tallennus, laivojen
museoiminen ja tähän liittyvät tallennuksen strategiat. Samoja asioita
pohdittiin hyvinkin perustellisesti Suomen merimuseon ja Forum Marinum -säätiön
yhteisessä Suomen museolaivojen kokonaisdokumentointihankkeessa, joka
toteutettiin 1.7.2008–30.6.2010. Sen tavoitteina olivat historiallisesti
merkittävien alusten dokumentointiperiaatteiden ja arvottamisen kriteerien
luominen kahteen tarkoitukseen: toisaalta jo olemassa olevien museolaivojen
informaatiosisällön kartoittamiseen, ja toisaalta tulevaisuudessa mahdollisesti
museoitavaksi esitettävien alusten säilyttämistarpeen selvittämiseen.

Hankkeen aikana
dokumentoitiin seitsemän museoalusta, ja näiden lisäksi Merivoimien käytöstä
poistuva kalustolautta sekä risteilyliikenteestä poistuva matkustaja-alus.
Samalla kehitettiin dokumentoinnin työprosesseja ja lomaketyökaluja, pohdittiin
dokumentoimalla ja inventoimalla eri aluksista saadun tiedon vertailukelpoisuutta
sekä aluksen merkittävyyden määrittelyyn tarvittavan tiedon määrää ja tasoa.
Vuosikirjassa julkaistava Ulla Kallbergin artikkeli, Tiedonkaapparit
laivassa kuvaa laivan dokumentoinnissa hyväksi havaittuja työmenetelmiä ja
hänen toinen artikkelinsa, Mistä on museolaivat tehty, käsittelee laivan
historiallisen ja kulttuuriarvon rakentumista arvottamisprosessissa, jonka
perimmäinen tehtävä on erotella merkitykselliset asiat merkityksettömistä
asioista.

Toimitusjohtaja Jaakko Tikka
pohtii perusteellisesti artikkelissaan Laivojen museointi ja ylläpidon
järjestäminen niitä toimenpiteitä, jotka ovat edessä, kun päätös laivan
museoimisesta on tehty. Hän muun muassa toteaa, että museolaivojen hoidossa
pyritään soveltamaan esinekonservoinnin periaatteita, mutta ongelmana on, että
laivoja ei säilytetä useiden muiden esineiden tavoin valvotussa ja säädellyssä
ilmankosteudessa, lämpötilassa ja valaistuksessa. Museolaivat ovat lähes
poikkeuksetta alttiina Suomen ilmastolle ja säiden vaihteluille. Konservoinnin periaatteista
joudutaan tinkimään, jotta laiva saataisiin säilymään, mikä on museoinnin
tarkoitus.

Professori Janne Vilkuna
pohtii kahden veneen kunnostusprosessin avulla artikkelissaan, Kaksi
säilyttämisstrategiaa – esimerkkeinä Daphne ja Blue Marlin, esineen arvon
ja erityisesti sen museoarvon muodostumista sekä esineen
säilyttämisperiaatteitten vaikutusta esineen arvon säilymiseen. Nykyajan tai
lähimenneisyyden kohteen ollessa kyseessä, voidaan valita kahden päästrategian
välillä. On valittava, halutaanko säilyttää kohteen aineellista eli ulkoista
vai toiminnallista eli funktionaalista aitoutta. Objektin ulkoisen eli
materiaalisen aitouden säilyttäminen on tavallisin museoissa käytetty
strategia.

Tutkija Anna Meronen
paneutuu artikkelissaan, "Laitetaan sinne punainen matto". Kuvaus
siitä miten Suomen Joutsenen perusnäyttelyn suunnittelussa otettiin yleisö
huomioon, aluksen museoarvoon liittyvään ominaisuuteen, kykyyn välittää
tietoa ja tarjota tulkintamahdollisuuksia museologisessa asiayhteydessä.
Laivalla oleva näyttely on muutakin kuin esillepano. Se on suunnaton
viestinnällinen prosessi, jossa miehistön tuottama muistitieto yhdistyy
tukijoiden tulkintaa ja ihannetapauksessa välittyy ja tuottaa kävijälle
tavoitellun tulkinnan menneen ajan todellisuudesta.