B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä
Käymäläkaivaus – harvinaista herkkua. Uusia tutkimustuloksia Ruotsinsalmen historiaan
Tekijät: Marita Kykyri, Mia Lempiäinen-Avci
Julkaisuvuosi: 2014
Journal: Muinaistutkija
Numero: 4
Historiallisissa arkistolähteissä hyvin tunnettu
Ruotsinsalmen merilinnoitus on ollut arkeologisesti
tutkimaton aina 2000-luvulle saakka.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana on linnoitus
kuitenkin vihdoin saanut osakseen ansaitsemaansa
arkeologistakin huomiota, ja sen
alueella on suoritettu tiheässä tahdissa parisenkymmentä
erityyppistä kaivaustutkimusta.
Arkeologisten tutkimusten ja niihin
liittyneiden luonnontieteellisten analyysien
myötä on saatu runsaasti uutta tietoa 200
vuotta sitten Kotkansaarella eläneestä yhdyskunnasta.
Kesällä 2013 linnoituksen sotasataman
alueella suoritetulla viemäröintityömaalla
tutkijoita odotti mieluisa yllätys, kun
alueelta löytyi viemäröintitöiden yhteydessä
1790-luvun miehistökasarmin jäännösten
lisäksi myös osa käymälärakennusta, jonka
sisällä oli säilynyt kaksisataa vuotta vanhaa
käymäläjätettä.
Käymäläjäte koostui fossiloituneista, ihmisperäisistä
ulostekokkareista sekä maatuneista
puunmuruista, joka on mahdollisesti
kuivikkeena käymälässä käytettyä sahanpurua.
Fossiloituneet kokkareet olivat muodostuneet
tiiviisti pakkautuneista marjojen kuorista ja -kivistä, viljelykasvien kuorista, jyvistä
ja pähkylöistä sekä muista kasvijäänteistä
ja siemenistä. Kokkareista tehdyn analyysin
perusteella Ruotsinsalmen sotilaiden ruokavalio
on painottunut erilaisiin viljatuotteisiin,
metsämarjoihin ja kalaan.