Tutkimus kartoittaa sanomalehtiaineiston sisällönanalyysin
pohjalta suomalaisen energia-politiikan keskeisiä ristiriitaulottuvuuksia.
Raportti on osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, joka pyrkii kuvaamaan energiaa
koskevan tietämyksen synnyn ja siirtymisen asiantuntijoilta, eri vaiheiden
kautta tapahtuvan prosesessoinnin myötä, energian kulutukseen vaikuttavien yhteiskunnallisten
toimijoiden käyttöön.

Energiapoliittiset toimijat näkevät joukkotiedotuksen, ei
pelkästään informaation välittäjänä tai kansalaismielipiteen heijastajana, vaan
myös mielipidevaikuttajana, tietoisuuden kohottajana ja kansalaiskeskustelun
foorumina tärkeänä osana demokratiaa. Tämän hetken energiakeskustelujen primus
motor koostuu kahdesta huolenaiheesta. Nämä ovat 1) huoli ympäristöstä ja 2)
huoli teollisuuden toimintaedellytyksistä. Energiakeskustelu puolestaan toimii
polttoaineena yhteiskunnallisille keskusteluille usealla sosiaalisen toiminnan
sektorilla. Merkittävimpiä näistä on demokratiakeskustelu.

Energiakeskustelun rintamaosapuolet ovat: yhtäällä tähän
mennessä toteutuneen energiahallinnon kritiikki ja energiasektorin julkisen sääntelyn
vaatimus ja toisaalla välttämättömänä nähtävien energiavalintojen ja -ratkaisujen
johtaminen talouden, tekniikan ja luonnontieteen imperatiiveista.
Energiajulkisuuden diskursseista vain energiatarpeen kasvun väistämättömyyttä
julistava kasvudiskurssi on selkeän yhtenäinen. Muut diskurssit ovat löyhässä
oppositiossa energiatarpeen kasvuajatteluun nähden. Oppositiorintamasta erottuu
kolme merkittävää diskurssia: sääntelydiskurssi, yhteiskunnallis-ekologinen
diskurssi ja ekologisten pakkojen diskurssi.

Toimittajien ns. pehmeät energia-asenteet ja väitetty
sitoutuminen vaihtoehtoiseen energiaparadigmaan eivät välity lehdistössä millään
yhtenäisellä tavalla. Osa lehdistöä käyttää informaatiolähteinään voimayhtiöiden
ja julkisen energiahallinnon edustajia. Suurissa lehdissä tulee esiin myös
vaihtoehtoisia näkemyksiä joko toimitusten omissa kannanotoissa tai kriittisten
informaatiolähteiden puheenvuoroissa, mutta useimmissa lehdissä kritiikki
keskittyy mielipidekirjoituksiin. Vain vasemmiston lehdissä toimitusten
kannanotot asettuvat johdonmukaisesti energiapolitiikkaa ja energia-alan
valtarakenteita vastaan

Koska myös kriittiset näkemykset pääsevät esille
julkisuudessa, väite energiapoliittisen eliitin näkemysten hallitsevuudesta ei
saanut yksiselitteistä tukea tämän tutkimuksen perusteella. Informaatiolähteenä
eliitillä on kuitenkin hallitseva asema. Energia-alan asiantuntijuus määrittyy
julkisuudessa edelleen teknisen, taloudellisen ja luonnontieteellisen
kompetenssin kautta. Myös ympäristöliikkeen kasvava auktoriteetti perustuu
enemmän politiikan, talouden, luonnontieteen ja tekniikan asiantuntijuuteen
kuin arvoargumentaatioon.

Energiantuotantoon ja -kulutukseen kytkeytyvien
yhteiskunnallisten, moraalisten ja ympäristöllisten ongelmien käsittelyn saama
julkisuus on vähenemässä suhteessa perinteiseen taloudellistekniseen
ajatteluun. Suppean, pelkästään teknistaloudellisiin laskelmiin perustuvan
intressiajattelun korostuminen energiakeskustelussa merkitsee heikennystä
joukkotiedotusvälineissä tapahtuvan kansalaiskeskustelun mahdollisuuksiin
toimia demokratian välineenä ja foorumina.