Tutkimuksessa analysoidaan urbaanin elinympäristöongelman
laadullisesti erilaisia käsitteellistämistapoja ja ongelmaan puuttumisen
malleja. Lähtökohtana on kaupunkilaisten ja ympäristökeskuksen
institutionaalinen kohtaaminen ja vuorovaikutus. Tutkimus selvittää: 1) miten
ympäristöongelma rakentuu kaupunkiasumisen arjessa, 2) miten kaupunkilaiset
reagoivat ongelmiin ja nostavat niitä esille ja 3) miten kaupunkilaisten ja ympäristökeskuksen
määrittelyt ongelmista kohtaavat.

Aineistona ovat Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen
asiakkaiden teemahaastattelut ja tarkastajien ryhmäkeskustelut.
Teemahaastattelujen analyysissa sovelletaan fenomenografista laadullista lähestymistapaa
ja teoriasidonnaista haastattelupuheen kategorisointia. Ryhmäkeskusteluja
analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä.

Tutkimus hyödyntää kaupunkisosiologista teoriaa arkielämän
organisoitumisesta modernissa suurkaupungissa. Analyysin perusteella elinympäristöongelman
käsitteellistämistapoja määrittävät: 1) vakuuttelun ja puuttumisen vaikeus, 2)
tilan ja paikan hallinnasta käytävät territoriaaliset kamppailut, 3) arkielämän
sosiaalista järjestystä ylläpitävien sääntöjen ja normien rikkomukset sekä 4)
urbanismin rapautuminen erilaisine lieveilmiöineen.

Käsitteellistämistapojen analyysia syvennetään kulttuurisen
riskiteorian kannalta. Analyysin lopputulokseksi saadaan neljä kulttuurista
mallia, jotka kertovat kaupunkilaisten puuttumisesta elinympäristöongelmiin:
pihapoliisi-, aidanrakentaja-, puistovahti- ja miljöönhoitajamalli. Mallitypologia
kuvaa ongelmiin puuttumisen kulttuurista vaihtelua. Sitä voidaan hyödyntää
sovitettaessa kunnallisen ympäristöpolitiikan toimintatapoja kaupunkiasumisen
arjen olosuhteisiin ja tilanteisiin.