Tarkastelen artikkelissa epookkitietoisuutta Ranskassa toisen maailmansodan päättyessä. Sota-ajat ovat olleet omiaan herättämään tyytymättömyyttä vallinneita olosuhteita kohtaan ja halun pohtia toisenlaisen elämän mahdollisuuksia. Artikkelissa analysoin Marcel Carnén (1906–1996) ohjaamaa ja Jacques Prévertin (1900–1977) käsikirjoittamaa elokuvaa Yön portit (Les portes de la nuit, 1946) utopian ja nostalgian käsitteiden vuoropuhelun näkökulmasta. Katson, että elokuvan nostalgia ei ole niinkään kaipausta menetettyyn aikaan kuin pohdintaa menneisyyden enteiden ja lupausten epävarmuudesta. Myös utooppisuus on pikemminkin nykyisyyden sisäinen hetkellinen tila kuin odotusta tulevaisuudesta.