Tämä tutkielma selvittää J.K. Paasikiven suhtautumista kansanvaltaan tarkastelemalla hänen myöhempiä arvioitaan vuoden 1906 radikaalista eduskuntauudistuksesta ja sen myötä syntyneestä eduskunnasta valtiollisena toimijana. Lähteinä toimivat ensisijaisesti Paasikiven julkaistut päiväkirjat, puheet ja muistelmat joiden ohella tukeudutaan muihin aikalaismuistelmiin sekä aiempaan tutkimuskirjallisuuteen.

Paasikiven suhtautuminen eduskuntaan kehittyi 1920-luvulta Mäntsälän kapinaan saakka negatiivisesti yhdessä yleisemmän demokratiapessimismin kanssa. Kotimaan tapahtumat ja kansainvälinen kehitys saivat hänet näkemään asian toisin ja tukemaan eduskuntaan kansallisen yhtenäisyyden tuottajana. Sotien jälkeen Paasikivi käytti eduskuntaa myös puolustaakseen kansallista suvereniteettia ja legitimoidakseen suomalaista yhteiskuntajärjestystä. Ulkopoliittisen johtajuuden ja sisäpoliittisen huomattavan vaikutusvallan hän säilytti arvioiden eduskunnan osaamista ja toimintakykyä kriittisesti uransa loppuun saakka.