Artikkelissa tarkastellaan koulutuksen kehittämistä ja opetussuunnitelman laadintaa kollektiivisena rationaalisena tahdonmuodostusprosessina Jürgen Habermasin oikeuden diskurssiteoriaa soveltaen. Opetussuunnitelman uudistaminen muistuttaa paljon lainsäädäntöprosessia. Kansallisen opetus-suunnitelman perusteet syntyvät vapaan ja osallistavan prosessin kautta, mutta lopulta niistä tulee sitova normi. Käsitteellisesti voidaan erottaa toisistaan normin faktisiteetti (tosiasiallisuus; se mitä on säädetty) ja normin validiteetti (eettis-moraalinen pätevyys). Normien validiteetti voidaan asettaa kyseenalaiseksi, jos normit eivät ole syntyneet demokraattisesti tai jos ne ovat ajan mittaan menettäneet yleisen hyväksyttävyyden. Artikkelin pääpainopiste on oikeuden diskurssiteorian ja opetussuunnitelmateorian välisen suhteen teoreettisessa tarkastelussa. Lisäksi opetussuunnitelmatyötä arvioidaan deliberatiivisen demokratian näkökulmasta. Empiirisinä esimerkkeinä käytetään perus-koulu-uudistusta sekä valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden laatimista.