Tässä
artikkelissa pohdin niitä mahdollisuuksia, joita vammaistutkimuksen
teoriakeskusteluista ammentaminen voi tuoda transtutkimukselle ja politiikalle,
keskittyen erityisesti vammaisuuden sosiaaliseen malliin ja sen kritiikkeihin.
Esitän, että transaktivismissa ja –tutkimuksessa on usein toteutettu
”transsukupuolisuuden sosiaalista mallia”, huolimatta siitä, ettei sitä ole
kutsuttu tällä nimellä. Tätä mallia on mielekästä verrata vammaisuuden
sosiaaliseen malliin. Sukupuolibinarismin ylittämiseen keskittyvä
transtutkimuksen sosiaalinen malli tekee vaikeaksi artikuloida dysforiaa ja
hoidontarvetta tai haastaa lääketieteen määrittelyvaltaa näiden suhteen.
Vammaistutkimuksen piirissä tehdyt sosiaalisen mallin kritiikit perustelevat
nähdäkseni transsukupuolisuuden poliittis-relationaalista mallia, jota tässä
alustavasti kehittelen. Esitän, että ne sosiaalisen mallin kritiikit, jotka
kiinnittävät huomion kipuun ja materiaalisuuteen voivat hyödyttää
transaktivismia ja -tutkimusta pyrkimyksissä analysoida lääketieteen käytäntöjä
ja vaikuttaa niihin.